United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hevospoika, joka ruokki hevosia ensimmäisen kerran aamulla, pistäysi kotaan ottamaan hiiltä piippunsa sytykkeeksi. "Mitäs sinä näin ani varakin täällä teet?" kysyi hän Avojalalta. "Haudetta vasikoineelle lehmälle", vastasi Avojalka, hämmenellen jauhoja ja leseitä, kysyjään katsomatta. "Eilen illalla ha'imme sua vielä tanssissa renkivoudin kanssa, mutta mistäs sinut löysi", sanoi hevospoika.

Hänkin kohautti leveitä hartioitaan, lievästi puistalti päätään ja sanoi: »Niinpä on minunkin mielestäni, kuten Hemmi sanoo. Jääköön sikseen tämä puhe, jos kerran ei luvata niitä hirsipuita ja polttopuita sen pienen talon tarpeiksi ja niityistä niittyä parille lehmälle, parille lampaalle ja hevoselle kontua ja sitä pientä maakappaletta tuolta kosken alta talonpaikaksi.

On sekin oikeutta; lupaa ensin odottaa uutiseen asti ja sitte jo Johanneksen kaulanleikkauksena kannetaan musta laukku taloon." Jonkun ajan kuluttua ilmestyi Leena uudestaan pihalle taluttaen sarvesta kirjoa, joka ei enää tahtonut oikein mielellään takaisin palata. "Mitä siinä kantustelet vastaan", tiuskasi Leena äkäsesti lehmälle ja sai sen vihdoinkin puoliväkisin navettaan teljetyksi.

Mutta ennenkun itse tiesikään, seisattui yhteen kohti ja ikäänkuin löysi itsensä seisomasta milloin heinävihko sylissään, milloin joku astia kädessä, ja lehmille ruokia antaessaan vei sen vihkon härälle mikä piti viedä vasta kantaneelle lehmälle ja koko elämä tuntui olevan kuin uninäköä. Ei tuntunut tulevan aikaan, jos ei saisi jonkun kanssa puhua ja tuntui se parhaiten soveltuvan Antin kanssa.

Navetta, toinen pää harmaa, toinen uudenpuun valkoinen jatko: siinä on sijaa viidelle-kymmenelle lehmälle. Lammasnavetta, erillään navetasta: sijaa sadalle lampaalle. Toinen asuinhuone-rivi: yksi pieni kamari, pesutupa ja vieressä karjan veden lämmityshuon.

Kun hän nyt meni ulos käsikärryineen, ei siinä ollut jauhopusseja eikä ruohoja lehmälle, vaan jotakin paljon kallisarvoisempaa. Siinä oli pikku Sidse, katonpanijan lapsi. Kun pikku tyttö vuosi sitten tuli maailmaan, punaisena ja kiukkuisena, oli hän varmaankin yhtä ruma kuin Mads raukka oli ollut samaisessa nuoressa iässä; mutta isoäiti piti hänet aivan kauneuden kuvana.

Matti kaatoi keväällä pienoisen kasken, poltti sen seuraavana kesänä ja kylvi, muokkasi peltotilkkunsa ja pani toisen puolen rukiiksi, toisen potaatiksi. Sitten hän heinä aikana keräili yhdessä Liisan kanssa ahoilta ja purojen varsilta heinät hevoselle ja lehmälle. Syksyn tullen ja talvikaudet pyydysteli Matti lintuja ja jäniksiä; pyssyä ei Matti ollut ikipäivinä kädessään käyttänyt.

Olipa hyvä, että Matilla oli oma pieni koti, johonka sai nuorikkonsa viedä, eikä tuo nuori muori aristellut yhtään mennessään Mattinsa pieneen kotiin, vaikkei siinä suinkaan suuria rikkauksia ollut. Kuitenkin oli Matti hankkinut kesällä yhdelle lehmälle talviruoan ja vaimo toi tullessaan lehmän ja niin oli heillä jo karjanalku.

Kurkalta heitti Viija lehmälle heinätukon, jota se alkoi syödä jauhatella. Viija katsoi ulompaa, miten vihko väheni, ja siinä katsoessa muistui vielä mennyt kesä mieleen. Karjatarhan aidan takaa oli hän katsonut, kun äiti oli iltasin lypsämässä. Näytti niin somalta, kun maitosäikeet sirrahtelivat, että olisi tehnyt mieli mennä aivan luokse.

Talon arvoisa emäntä totteli viivyttelemättä. "Lapset", vuorelainen jatkoi, "menkää noutamaan ladosta heiniä lehmälle ja valmistakaa ruokaa karhuille; ensin pedot, sitten ihmiset, niin on hyvä Jumala säätänyt." Vihdoin, kun lapset vuorostaan katosivat, hän lausui vierailleen: "Te, toverini, sitä vastoin, istukaa pesän eteen; ensin pesä, sitten pöytä."