United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka peräti vähän olin mieltynyt tähän mieheen, teki hän kuitenkin tällä hetkellä minuun sellaisen vaikutuksen, että säälin häntä. "Haluatteko puhutella minua tänä iltana?" kysyi Naomi teeskentelemättömällä kummastuksella. "Kyllä, neiti; jos niin sallitte, kun te ja herra Lefrank olette lopettaneet puheenne". Naomi oli kahden vaiheella. "Eiköhän sopisi odottaa huomiseksi!" sanoi hän.
Kun jälleen tapasin hänet, oli hänellä muutamia uutisia kerrottavina minulle. "Minä olen puhunut Ambrosen kanssa", sanoi hän, "ja hän on pyytänyt minulta anteeksi. Me olemme sopineet asiasta, herra Lefrank. Mutta ... mutta..." "Mutta mitä neiti Naomi?" "Hän ei ole näköisensä, herra. Hän ei tahdo myöntää sitä; vaan minä en sille voi mitään, minä luulen hänen salaavan jotakin minulta".
Ei ainoa kutrikaan hänen karkeista, harmaista hiuksistaan ollut epä-järjestyksessä; ei mikään tuossa naisessa osoittanut, että hän oli valvonut koko yön. "Eikö herra Jago ole palannut?" kysyin minä. Neiti Meadowcroft puisti hiljaa päätään ja loi minuun synkän katseen. "Me olemme Jumalan hallussa, herra Lefrank. Herra Jagoa on varmaan pidätetty Narrabeessa yötä".
Hänellä oli muassaan äärettömän suuri rukouskirja; ja hän katsoi Naomiin, niinkuin ainoastaan mustasukkainen, ikäpuoli nainen voipi katsoa nuorempaan ja kauniimpaan naiseen kuin hän itse. "Aamu-rukous, neiti Colebrook", sanoi hän katkerimmalla muodollaan. Hän vaikeni nähdessään minun seisovan ikkunan alla. "Aamu-rukous, herra Lefrank", lisäsi hän surkeasti sääliväisellä katseella.
"Sydän terve", sanoi tohtori. "Keuhkot hyvät. Ei mitään vikaa elimissä, jota voisi huomata. Filip Lefrank, älkää olko levotonna. Ette vielä kuole. Tautinne on tullut liiallisesta työstä. Lepo on ainoa lääke". Niin lausui tohtori huoneissani Lontoossa; tohtoria oli noin puolen tuntia ennen lähetetty noutamaan minun tähteni, koska olin peloittanut kirjuriani pyörtyessäni pulpettini ääressä.
Minä en tahdo koskaan enää puhua hänen kanssansa!" Naomi työnsi minun kiivaasti luotaan, kävi muutaman askeleen oveansa kohden, seisahtui ja palasi luokseni. Hänen jalo luonteensa ilmaantui näissä hänen sanoissaan: "Minä en ole kiittämätön teitä kohtaan, rakas Lefrank. Nainen minun asemassani on ainoastaan nainen; ja kun hän häpee, kuten minä, tuntee hän sen syvästi, katkerasti.
Sinä, Naomi, ja herra Lefrank tulitte luoksemme meidän vielä keskustellessa; ja sinä arvasit oikein päättäessäsi meillä olevan joku salaisuus. Nyt sinä tunnet sen". Tässä hän vaikeni. Minä tein hänelle kysymyksen, ensimäisen, jonka vielä olen tehnyt. "Pelkäsittekö te vai teidän veljenne silloin, että teitä syytettäisiin siitä, josta sittemmin on syytetty?" sanoin minä.