Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Mutta kun torpan tyttö tuli siivosti heitä tervehtämään, lauhtui heidän paha mielensä ja he tervehtivät siivosti takasin ja antoivat Marille kättä. "Kerran sinunkin näkee kirkonkylässä, näin sunnuntaina jäljestäpuolen päivän", sanoi se viimeinen, joka miniästä oli puhunut. Hän ikäänkuin katui pahaa sanaansa, vaikka hän tiesi, ettei Mari sitä kuullutkaan.
Vasta keväällä sai puolukka jälleen nähdä Jumalan aurinkoa, jonka säteet niin lämmittivät, että koko kylmä talvi lauhtui leudoksi kevääksi ja keväästä vähitellen kehkesi suvi. Uusi toivo virtaili koko luomakunnan kaikissa jäsenissä, uusi voima virkosi kaikkialla henkihin.
Reita huitoi yhä käsillään ja houraili, kiemurrellen koko ruumis, ja suu vaahdossa. Pastori astui alas kiveltä ja kävi häneen kiinni pidätellen häntä käsiään riuhtomasta. Ja vähitellen lauhtui loveen langenneen vimma ja suli hiljaiseen sopotukseen: Panu kaatuu ... kaatuu ... Kiesus auttaa, auttaa...
Maanpakolaisen hallitsijattaren karvas mieliharmi lauhtui vähitellen näin runsasta hilpeyttä katsellessa. Lämmin hyvinvointi kiehtoi hänet kaikkialta kiertyen ruumiin ympärille pehmeänä kuin silkkinen verkko; hänen valvomisesta ja kieltäymyksistä lakastuneille poskipäillensä nousi jälleen heleä, eloisa puna. »Hyvä Jumala, kuinka minun on hyvä olla», mietti hän itseksensä.
"Olisi eräs mies, jonka kimppuun sinun pitäisi käydä, Bonthron", sanoi ritari. Miehen tyly katsanto lauhtui; siinä ilmautui tyytyväisyyttä osoittava irvistys. "Tää tohtori on sinulle näyttävä miestä. Valitse tarkkaan aika, paikka sekä muu tilaisuus, niin että menestys on varma; ja varo, ettet jää alle, sillä se mies on se taistelunhaluinen Wynd'in Heikki".
Mutta kohta lauhtui hänen kasvojensa piirteitten ankaruus, sillä hän näki edessään totisen nuorukaisen rukoilevan katseen, hänen mieleensä juohtui kuinka ylin määrin erakko oli häntä ylistänyt, ja kun hänen silmänsä sen jälkeen jälleen ummistuivat hänen näitä ajatellessaan ja uni vähäksi aikaa valtasi hänet, niin hän oli unissaan näkevinään Corneeliolaisen, joka vakavin askelin lähestyi häntä, otti hänet niinkuin lapsen käsivarsilleen, tarttui hänen vastusteleviin käsiinsä, pusersi niitä yhteen raa'asti ja väkivaltaisesti ja heitti hänet Niilin rannalle kiinnitettyyn veneesen.
Isän pingoittunut ääni oli tungennut pojan sydämmeen. Sieltä kuohui jotain, jota olisi tehnyt mieli sanoa, tuoda julki, mutta se oli vielä niin epäämäräistä, eikä keksinyt sanoja, jotka olisivat sitä tunnetta kuvanneet. Se oli niin suututtavaa että pyrki hammasta purettamaan. Pian se siitä kuitenkin lauhtui ja painui lepoon, kun isä äänetönnä söi ja äiti alkoi hiljaa kuorsata.
Tultuansa käsi kädessä isänsä kanssa huoneesen, istui isä penkille ja veti häntä viereensä istumaan niinkuin katkennutta ruokoa sidotaan tukeen kiinni, ja vähitellen hänen mielensä lauhtui ja hän kertoi kaikki; sillä vaikka katumus häntä vaivasi, ei hän mielellään vikaansa tahtonut tunnustaa.
Kaikki nuo arpiset, tuikeasilmäiset, päivettyneet miehet katsoivat kuningasta suoraan silmiin; ei liikettä ainoatakaan, ei ainoatakaan kasvojen värähdystä, ei vähintäkään pelkoa vihastuneen kuninkaankaan edessä. Kaarle Kustaan mieli lauhtui; hän kääntyi Wrangeliin virkkaen: Katsokaa noita miehiä älkääkä enää sanoko, että meri erottaa minut Kööpenhaminasta.
Tuuli lauhtui yhä enemmän päivemmällä, kunnes purjeet ja nuorat riippuivat ihan höllällään. ... He olivat melkein päiväntasaajan kohdalla ja ilma oli tavattoman samea ja läkähdyttävä auringon lasketessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät