Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Joulukuun 2 päivän aamulla k:lo 1 saimme muuton etuvartiavirasta ja tulimme vuorelta alas, ennenmainitun kylän lähelle, entiseen asentopaikkaamme. Täällä sitte kauniissa lämpöisessä päiväpaisteessa istuskelimme ja korjailimme epäkuntoon menneitä vaatetus- ja varustekapineitamme.
Hän oli tullut laiskaksi ja huolimattomaksi ammatissaan, niin että eräs toinen seppä, joka huomasi, että kylässä voisi saada työtä rakensi pajan lähelle hänen pajaansa.
Lopulta kun se huomasi, että minä vain lähenin, näytti se jo minulle pitkiä teräviä hampaitaan, veripunaista kieltään ja kiiluvia pieniä silmiään. Uskaltamatta kovin lähelle mennä, laukasin revolverini kahdentoista askeleen päästä suoraan pedon kitaan, jonka oudon tervehdyksen jälkeen se rääkkyen hypähti pystyyn ja kellahti sitten selälleen, töppöset taivasta kohti.
Vähä vähältä olimme saapuneet hyvin lähelle Turkkilaisten varustuksia ja joissakuissa paikoissa olivat jo koettaneet hyökätä sisäänkin, mutta syöstiin takaisin verissä päin. Kiihkeinä odoteltiin ratkaisevaa päätöstä. Oli jo ehtoolla auringon laskun aika, kello taisi olla 1/2 8, kun äkkiä ilmestyi Turkkilaisten vallille valkoinen lippu ja ampuminen taukosi vähemmälle.
Valtakatu vilisi väkeä; muutamat olivat matkalla kotiin päivän työstä, toiset, nuoremmat, kävelivät hiljakseen morsiamensa tahi omaistensa kanssa, tahi kulkivat käsikädessä nuorina miehinä tai kihlaamattomina tyttöinä. Kenelm kulki tätä katua pitkin hajamielisenä. Hän kääntyi oikealle ja tuli katedraalikirkon lähelle. Siellä oli hiljaista ja autiota.
Eräänä iltana maaliskuussa v. 1714 oli viisi-, kuusikymmenhenkinen seura kokoontunut eversti, kreivi Kustaa Lewenhauptin asuntoon lähelle Ritarihuoneen toria Tukholmassa.
Tahdoin vain saattaa teitä, ollakseni teille seurana, nähdäkseni, saattaisinko vähän virkistyttää teitä ... keskustellakseni kanssanne..." "Muutamien henkilöin kanssa minä halukkaimmin keskustelen miekka kädessä ... se pidättää, se estää tulemasta liian lähelle..." "Miekkaa käyttäisitte", sanoi huolettomasti hänen vastustajansa; "miksikä juuri miekkaa eikä ennemmin pistuoleja?
Tuo musta pilkku, joka edessämme näkyy, on magneettivuori, joka vetää auttamattomasti puoleensa kaikki laivat, ja kun ne tulevat kylliksi lähelle sitä, niin kaikki rautanaulat itsestään irtaantuvat liitteistä ja imeytyvät vuoreen kiinni, jotta laiva uppoaa tuhansina pirstaleina mereen." "Mahdotonta on pelastua itse vuorellekaan", jatkoi perämies kertomustaan, "sillä se on kokonaan metallista.
Hän hommautui kiireellä ulos ja meni kävelemään maantielle, kääntyen Karjansillalle vievälle tielle, jota asteli, pysähtyen joskus levähdyksekseen ja katsellen sopivata asettumasijaa, jota löytämättä painui aina edemmäksi. Hän joutui tällä tavoin aina lähelle Montinin kaukavainiota ja kulki sitten perille asti, koivikkokunnaalle, missä uupuneena heittäytyi maata ja ratkesi itkemään.
Hän oli olevinaan hyvin pieni ja kulki muuatta rantua pitkin. Kun se loppui, siirtyi hän toiselle, sitä myöten joutui lähelle kukanlehteä. Hän etsi tien, jota pääsi lehdelle ja istui sitten sille. Mutta sivulla vähän syrjässä, puoleksi varjossa toiseksi paisteessa, oli suuri avonainen ruusu. Sen sisällä näytti olevan hauska olla. Hän hyppäsi siihen. Sieltä näkyi vain kainaloista myöten...
Päivän Sana
Muut Etsivät