Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Minulla ei edes ollut pienintäkään käsitystä hänen ulkomuodostaankaan, vaikka lapset tavallisesti ajatuksissaan luovat jonkunlaisen kuvan siitä henkilöstä tahi asiasta, josta usein kuulevat puhuttavan. Uuron Kössi oli siis minulle ihan vieras olento. Kohtalomme satutti meidät kuitenkin kerran yhteen ja siitä päivin säilytti Uuron Kössi minut tuoreessa muistissa.
Se oli merkki, että papit saapuivat jo paikalle, ja ihmiset hälvenivät kirkkoon. Minä ajattelin: "kummallinen miespä todellakin tuo Uuron Kössi on!" ja aloin nousta portaita myöten kirkkoon. Kerjäläinen ojensi minullekin lakkiansa, johon minä melkein ehdottomasti heitin ainoan rahani, hopearuplan. "Kiitoksia, nuori herra", lausui vanhus liikutuksesta värähtelevällä äänellä.
Uteliaana menin sinä kesänä aina samasta ovesta kirkkoon, sillä ainoastaan sillä ovella kuului Kössi kerjäävän, eikä koskaan muualla. Kössiä ei enää koskaan nähty almua anomassa, paikkansa kirkossa ei milloinkaan ollut tyhjänä. Sitä ihmettelivät kaikki, vaan ei kukaan tiennyt, mikä Kössin ahneuden oli tyydyttänyt. Joku tuntematon hyväntekijä oli muistanut kotipitäjätäni suuriarvoisella lahjalla.
"No, en minä hänen oikeata nimeänsä muista, mutta Uuron Kössiksi häntä kylän kesken kutsutaan." "Vai niin, vai hän se nyt olikin Uuron Kössi, olen minäkin hänestä kuullut", vastasin minä, mutta silloin jo olimme kirkkomäen alla. Pekan kortteeritalo oli vähän syrjässä, jonka vuoksi minä tässä, kiitettyäni kyydistä, erosin heistä ja läksin hautausmaalle hautakirjoituksia lukemaan.
Hän tarttui käteeni, puristi sitä kovasti; katsoi hetkisen hyvin kummallisesti silmiini. Hänen silmänsä näyttivät hehkuvan ilosta. Vielä kerran avasi hän suunsa ja kuiskasi: "kiitoksia! Nyt se on täytetty!" Näitä sanoja ei hän näyttänyt lausuvan minulle, vaan jollekin muulle. Kirkossa asettauduin tavalliselle paikalleni. Kössi riensi myöskin heti sisään.
Sinä Juhannuksena oli epäilemättä Uuron Kössi hartain kristitty kotipitäjääni kirkossa. Jälkeenpäin sain kuulla jo Kössin parikymmentä vuotta, jollei enemmänkin, joka sunnuntai- ja juhla-päivä istuneen kotipitäjääni kirkon portailla kirkkomiehiltä rahaa kerjäämässä.
Heittihän vaan tyynesti kiven pois ja kysäsi hiljaisesti: "kuka tuo kiven heittäjä oli?" Joukko häpesi vähän käytöstään, kun ei Kössi noussutkaan raivoon, niinkuin se oli luullut, ja eräs joukosta vastasi: "se on Aholan Heikki Yl'kylästä". Kössi silmäsi poikaa ja siinä ilmestyi enemmän sääliä kuin suuttumusta. Silloin kajahti kirkon kellot.
Kankaalan Pekka arveli, ettei Kössi ollut niin köyhä kuin hän näytti, sillä hän kaikista töistään otti aina maksun rahana, vaan ei kukaan ollut nähnyt hänen mitään rahalla maksavan. Minä olin alkanut pitää tuosta kummallisesta kerjäläisestä, mutta nyt kaduin, että olin antanut niin paljon sen mammonan orjan ahneuden tyydyttämiseksi.
"Vai pois ottaisit nyt, sen mokoma!... Kun min' olen kellosepällekin korjuupalkkaa viisi markkaa maksanut, niin nyt pitäisi pois antaa... Et näppää kelloa, vaikka kössi olkoon, et ... etkä saa sormustakaan niin hevillä... Vai nyt inttää humalassa olleensa, sen..." Ja itkemään ratkesi Lippa rukka, niin kävi hänelle sydämmelle tuommoinen uskottomuus.
Ympärillä seisova joukko rähähtää kohti kulkkuaan nauramaan, ikäänkuin pojan käytös olisi ollut sekä sopiva että sukkela. En tiedä suututtiko pojan kelvoton teko, vaiko joukon hyväksyminen minua enemmän; mutta jos olisin ilennyt, olisin minä ruvennut poikaa kurittamaan, sillä Kössi itse ei näkynyt koko asiasta olevan milläänkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät