United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei, sellainen ei voi järkeviä ihmisiä viehättää, vaan tarkoitan noita onnen sattumia, jotka tarjoavat meille polkuhinnasta hyvän ja arvokkaan kapineen kuka kuolevainen voi sellaista vastaan sotia?
Eikä sittenkään vielä mitään virkettu, vaikka Alasen maisteri toistamiseen ja kipakammasti kivahti: "kuka tuon kirjotti? kysyn minä". Sama punastus ja äänettömyys. Mutta silloinpa se oli lauennutkin! Ei kukaan kuolevainen ollut Alasen maisterin haahmoa semmosena nähnyt, kun sen nyt näki.
Jotkut kysyivät kuitenkin hyväntahtoisesti: Kuka olet? Lienetkö näiltä mailta? Sinä näytät niin surulliselta ja yksinäiseltä. Enpä suinkaan, vastasin reippaasti. Päinvastoin minä olen hyvin iloinen ja hauska mies. Mutta tosi on, että minun kotini on kaukana täältä ja minun täytyy tien päähän taivaltaa. Tien päähänkö? kysyivät he oudoksuen. Sitä ei ole nähnyt kukaan kuolevainen.
Niin se oli! Hän oli heikko, kurja kuolevainen, joka tarvitsi voimaa ulkoapäin, jos hänen mieli kamppailla kunnialla mahdottomuuksien kanssa. Mitä hän tahtoi, mihin tarvitsi voimaa siis? Johannes oli jo välistä niin tylsistynyt, että hän tuskin muisti enää alkuperäistä tarkoitustaan. Ah, se oli totta, voimaa nostamaan itsensä ja Liisan tästä siveellisestä rappiotilasta!
Kuolevainen huusi mielettömänä tuskasta joutuvansa välttämättömästi helvettiin, sillä hän oli varastellut paljon, siinä perheessä, missä hän "apulaisvaimcna" oli palvellut.
Ja irtipä oli usein omakin sydämeni, kun mielessäni kuvittelin sitä hetkeä, jolloin saan jalkani astua rakkaille rannoille ja jolloin saan syleillä rakasta perhettäni. Kun kotimaan rannat hienona, sinertävänä viivana alkoivat tulla näköpiiriin, ei kukaan kuolevainen voi arvata niitä tunteita, mitä sydän silloin tunsi.
Epäluulosi oli tikarinpisto sydämeeni, runoili kreivi, teatraalisesti kohottaen katseensa ylös; mutta sinä osaat lieventää tuskan ja parantaa haavan paremmin kuin kukaan muu kuolevainen. Näiden tunteellisten sanojen jälkeen hän kätki kirjeen takaisin lompakkoon, pistäen sen taskuunsa. Anna silmäsi seinäkelloa. Sinä katsot kelloa, huomautti kreivi pahoillaan; odotatko ketään? En, en odota ketään.
Mutta päinvastoin ei yhtään epäilystä, ei yhtään valitusta kiitosta ja ylistystä vaan suussa ja sydämmessä. Kuinka se oli mahdollista? Eikö se ollut luonnotonta, ihan järjetöntä? Mutta totta se kumminkin oli. Ja samalla lailla oli Rolf nähnyt monen muunkin kuolevan. Vaikka ympärillä oli ainoastaan pimeyttä ja toivottomuutta, oli kuolevainen kumminkin ollut luottavainen jopa onnellinenkin.
Myönnän olleeni jonkun verran alakuloinen, ennenkuin ryhdyin sydämeni pohjasta juomaan siitä asti olen kuin uudestaan syntynyt, Glaukukseni.» »Niinpä niinkin! Mutta seuraavana aamuna olet jälleen kuolevainen.» »Oikein! Seuraava aamu on kyllä epämiellyttävä, myönnän sen. Mutta ellei niin olisi laita, ei kukaan harrastaisi lukemista.
Menet sinä tekemään suurimman uhrin, minkä kukaan kuolevainen on tehnyt ennen sinua... Sinä riennät kostamaan sen henkilön kuoleman, jota sinä elämässä kaikkein eniten vihasit... Haa, Bruno, sinusta täytyy tulla Annan silmissä suuri, sinusta täytyy tulla sankari! Ja sitten, Anna, sitten? huusi Bruno, samalla kun hänen silmäinsä palo tunkeusi läpi yön.