Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Ne yhdeksän pitkää päivää loppuivat vihdoin, mutta eivät olleet muuttaneet Signen päätöstä pysyä puhtaana ja Valdemarille uskollisena. Hänellä oli ollut aikaa antautua kohtalonsa nojaan, ja sillä rauhallisuudella, jolla ei ole enää mitään pelkäämistä eikä toivomista, odotteli hän abbotin tuloa. Hän näki hänen sentähden ilman rauhattomuutta astuvan sisälle, lyhty kädessänsä.
Nyt ei hänellä enää ollut voimia mihinkään, hän oli kuin maahan lyöty ja nöyrtyi kohtalonsa alle. Ei hän kyennyt mitään vastaamaan, kuumat kyyneleet herahtivat alas hänen poskilleen. Ota asia järkevästi, jatkoi Holm hiukan lauhkeammin. Sille ei kumminkaan enää mitään voi. Ja tiesithän sinä kaiken aikaa, ettei sitä ikuisesti kestäisi. Ennemmin tai myöhemmin siitä kumminkin oli loppu tuleva.
Tuon tuostain uudistuvat täräykset saivat Aadolfin vakuutetuksi siitä, etteivät he enää olleet järvenjäällä. Minnekä mentiin, etelään, pohjoseen, vaiko muuhun ilmansuuntaan, sitä hän ei tiennyt. Viimein reki, edellisiä ankaramman täräyksen saatuaan, paiskautui kokonaan kumoon, ja hevonen pysähtyi painutuksissa päin, vaahtoisena, vapisevana, uupuneena, alistuen kohtalonsa alle nöyrästi.
Lähtekäämme mekin liikkeelle katsomaan, mitä hänestä on tullut. Juostuansa puutarhan lävitse, poikkesi hevonen yht'äkkiä syrjälle ja vei nuoren Sándor herran hamppu-peltoon. Tämä ei ensinkään osannut pidättää hevosta eikä muulla tavoin sitä ohjata, vaan piti ainoastaan sen harjasta kiinni ja antautui kohtalonsa alaiseksi, ajatellen Mazeppaa, jonka hevonen vei Ukräniin.
Vesi houkutteli niin lempeästi häntä luokseen, olisi niin ihanaa päästä erilleen taisteluista, antautua kohtalonsa valtaan... Morange nojautui vielä syvemmälle ja tunsi jo virran kohinan tarttuvan itseensä. Silloin huusi nuori ja iloinen ääni hänen takanaan: "Mitä te katselette, herra Morange? Onko siellä suuria kaloja?"
»Viekää hänet pois!» edili sanoi, »hän on täyttänyt velvollisuutensa.» Virkailijat laahasivat hänenkin ruumiinsa spoliariumiin. »Kunnian ja oman kohtalonsa oikea esikuva!» Arbakes tuumiskeli.
Missä olen rikkonut häntä vastaan, josta hän voi moittia minua? kysyi hän itsekseen. Jos kukaan on ollut hyvä mies, niin se olen ollut minä! Minä en puhu enää mitään Gerdan toivosta päästä Upsalaan, jatkoi rouva Ivarsson. Voihan tapahtua, että niin on hyvä, kuin nyt on. Hän on vapaasta tahdosta itse valinnut kohtalonsa.
Mutta hän heti huomasi, kuinka tyhmästi se oli sanottu, sillä eihän Johannes ollut leikkiä puhunut, vaan se oli hänen todellinen kohtalonsa, ja toiveiden toteumattomuus ei ollut hänen pelkkä luulonsa, vaan uskonsa.
Jos hän olisikin luopunut siitä, olisi se kuitenkin aina palannut hänen luo, ja että hän voisi tappaa tuota uskollista eläintä, se aatos ei hänen päähänsä pistänyt, tapahtui mitä tahansa. Nyt hän todellakin oli Kotka-Wappu, sillä hänen kohtalonsa oli nyt sidottu Kotkan kohtaloon.
Ja se kyllä hiukan rauhoitti ja tyynnytti häntä, mutta eihän se tietysti voinut poistaa hänen tärkeimpiä huoliaan. Se oli myöskin hänellä selvillä, että hänen kohtalonsa oli Annan käsissä. Jos Anna häntä rakasti, oli hänen velvollisuutensa selvä. Mutta miksi tuo ei tuottanut iloa hänelle, vaan kalvavaa levottomuutta? Olihan Anna sama kuin ennen, jonka vertaista ei ollut toista.
Päivän Sana
Muut Etsivät