United States or Mauritania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toinnuttuansa Abdallah kuunteli ihastuksella tuota yhä kovemmaksi käypää kohinata. Hänen sydämensä sykytti ankarasti. Hafizilla oli kyynelet silmissä. Yhtäkkiä herkesi pauhina, nilkku vanhus viritti valkean kouralliseen kuivia ruohoja, nakkasi sen kaivoon ja näki sen valossa, ei täyttä kymmentä jalkamittaa maanpinnasta, porehtivan, kirkkaasti kiiluvan vesipeilin.
Sillan molemmissa päissä paloi suuri nuotio ja liikkeessä olevilla miehillä oli suuret tulisoihdut käsissään, joiden valossa he työtään tekivät. Yhä kuului kohinata ja pauketta kuin maanalaista ampumista. Suurella voimalla ja kiiruulla saatiin tuketuksi pienen puron suu, johon kerran päästyään vesi olisi laskenut alleen toisen alempana olevan kylän.
Seisoivat siinä hetken, pari, tuijotellen kuohuviin aaltoihin ja kuunnellen niiden kohinata, kunnes kumpikin yhtaikaa muisti, että Aurell-täti jo istui heitä odottamassa ja että siis olisi parasta jouduttaa kävelyä. Reippain askelin he astelivat yli sillan, jatkoivat matkaansa kannaksen poikki niemelle, mistä he soudattivat itsensä pappilaan.
Mutta Klairon ei ollut edes huomaavinaankaan tätä katselijain lisääntyvää tyytymättömyyttä. Hänen kasvonsa säilyttivät jalon, kuninkaallisen ryhtinsä; hänen silmänsä säkenöivät ja loistivat innon jalosta tulesta. Hän ei ollut kuulevinaankaan naurua, kuiskutuksia ja kohinata.
Hänen jalkojensa juurella oli kanervikot, ja ilma oli niin kirkas että sopi nähdä sekä kanervikot että kaikki ra'otkin kallioseinissä, ja samalla se oli raitis ja keveä. Ei karjan kelloa kuulunut, ei virran kohinata eikä lehden liikutusta. Kaikki seisoi täällä ikäänkuin kuunnellen mahtavien vuorihuippujen läheisyydessä, jotka avaruudessa ylpeästi nostivat valkoiset huippunsa taivasta kohti.
Sinne, sinne missä luodon hieta antaa vaivoin pajupensahalle ravinnon. Sinne missä yllä yksin pilvet on, ympärillä meri vailla rantaa. Sinne kuuntelemaan aallon kohinata, katselemaan sinimustaa ulappaa. Saatat uhkas, katkeruutes unohtaa kuullen, katsoin merta aukeata. Saatat kaiken unohtaa kuin unen pahan. Tunnet levollisen voiman suonissas.
Näytin työkirjani paikkakunnan nimismiehen allekirjoitettavaksi. Hän ihmetteli, että olin vapaaksi päästetty. Minä päinvastoin kummastelin, että olin tullut ollenkaan vangituksi. Sen jälkeen kului kaksi rauhallista vuotta Uudenkirkon kylässä. Olin laskeunut kuin koskien kautta vyörehtinyt virta suvantoon. Mutta kohinata sinnekin kuului. Kuohuja takana, kuohuja edessä.