Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Mutta sanokaat: ken telkee edestänsä taivaan oven, koska se kerran hänelle avettiin? RACHEL. Kentiesi hän, jolla on syytä peljätä tämän taivaan muuttuvan kadotukseksi. MARCIA. Täällä mennään myös »suoraa tietä helvettiin», miksi ei siis kaartain taivaan kirkkauden läpitse? VARRO. Tässä ei auta concilium, sen kuulemme. MARCIA. Ei auta.
Ihminenkö yksin turhaan nostaa päänsä kohti kirkkauden kultaveräjää, ihminenkö yksin tuntee olevansa petetty? Täytyy lopettaa, miehet tulivat jo kotia ja pystyttävät juhannus-koivuja pihaan. Pikku Yrjö herää. Herra siunatkoon häntä, sydämeni lemmittyä. Hänen tähtensä tahdon vaikka sata vuotta elää ja ikävöidä, sillä suunnattoman suuri on rakkauden voima, kuolemaakin väkevämpi on rakkaus.
Hän oli, niinkuin runoilija sanoisi, poimustaan kehittymäisillään oleva kukkanen, joka ei vielä ollut saanut nähdä päivän paistavan täyteen kukoistukseensa, vaan oli ainoastaan tuntenut sen lämmön ja aavistanut sen kirkkauden. Mutta hyvä halu sillä näytti olevan puhkeamaan. Niin, minä pikeysin.
Tämän ihmeellisen kirkkauden tapaamana hellitti Saulus ohjakset ja syöksyi hevoselta, joka hurjalla kauhistuksella pakeni erämaahan.
Mitä enemmän aurinko nousi, sitä enemmän ilma puhdistui ja sai vihdoin ihmeellisen, harhauttavan kirkkauden, jossa etäisyys katosi, niin että kaukana olevat esineet näyttivät olevan hyvin lähellä. Tuo pieni matkue käytti nuoria, voimakkaita hevosia ja muuleja, joten matka joutui niin nopeasti, kuin Saulus oli arvioinnut.
Minusta tuntui kuin rauha ja siunaus olisivat kaareutuneet taivaallisen kirkkauden tavoin tämän ihanan seudun yli; mutta oppaani oli toista mieltä. Hänestä tuntui Andalusia yksitoikkoiselta ja ikävältä, hän halusi takaisin erämaihin ja niiden sameille lähteille ja hän ivaili minua kuin hupsua, kun en tahtonut palata hänen kanssaan. Mitä arvelette, hyvät herrat? Kumpiko meistä oli oikeassa?
Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä, mustuutensa Hornan onkelolta, merten syvänteeltä pohjattuuden näist' et konsaan synkkää pohjattuutta saisi Annetteni tumman silmän. Kirkkauden jos lainaat kristallilta, lähteen silmäkkeeltä puhtautensa, itse auringolta lämmön voiman näist' et lämpöö, kirkkautta saisi armaan Annetteni lemmenkatseen.
Hänen silmiensä hohde lisääntyi ja katse tähdättynä kattoon jatkoi hän sammuvalla äänellä: näen Jumalan kirkkauden. Majurinrouva, joka pöydän päässä ei oikein voinut kuulla Tapanin sanoja, oli kovin pahoillaan kun Martti, häpeästään huolimatta, rohkeni käydä heidän luonansa. Jottei hänen suuttumuksensa pääsisi liian jyrkästi ilmoille, päätti hän lähteä huoneesta ja viittasi Ullan seuraamaan.
Tämä oli ijäisyyden aamu, kirkkauden maa, jonka ne näkivät, joitten kuvat vaipassa oli "ijäisyyden kukilla" merkitty. Heidän henkensä oli joka tuokio täyttänyt ijankaikkisuutta, verratonta, käsittämätöntä hyvyyttä, puhtautta, rakkautta.
Vierähti hirmuinen, äänetön hetki, pari, jotka ukkosta ennustivat. Mutta sitten selkeni hänen otsansa kokonaan, hänen kasvonsa saivat jälleen sen rauhallisen kirkkauden, joka oli niille ominaista, ja hänen katseensa sen syvämielisen ilmeen, minkä elämänpitkä ajatustyö oli antanut niille.
Päivän Sana
Muut Etsivät