Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Tuo ennen niin jäykkä ja suora selkä oli köyristynyt vuosien taakan alla; hänen tukkansa oli käynyt lumivalkeaksi, hänen luja, ahavoitunut ihonsa oli kellastunut ja rypistynyt, hänen käyntinsä oli kompastelevaa, ja hänen luiseva, ryppyinen kätensä nojasi vankkaan keppiin.
Tuntui siltä, kuin olisi hän jo nauttinut esimakua suuresta levosta; harras halunsa saada nähdä Gabrielleakin oli haihtunut, joskus vaan se hiljaisena ja surumielisenä, kuni kellastunut lehti syys-illan hämärässä, lehahti hänen mieleensä. Kovin taistelu oli tauvonnut; epäilyksen pimeimmät varjot olivat väistyneet.
Paitsi noita muutamia iloisia muistoja, jotka nekin yksinäisyydessä muuttuvat surullisiksi, ei siitä ole muuta tähteenä kuin valkoinen, kellastunut lakki, valokuvataulu seinällä ja sen päällä kuivunut kukan lehti, jonka aikoinaan rintaan kiinnitti yksi niistä monista, joiden nimetkin jäivät tietämättä.
Niinkuin toivioretkeläiset vaeltavat pyhälle haudalle kaukaisista, kaukaisista maista, huolimatta riemusta, huolimatta pelosta, pitämättä mielessänsä mitään muuta, paitsi pyhää hautaa, näin vaelteli myös kaukaisilta seuduilta, onneton rakkaus sydämmessään, tää sureva nainen tuon unissa vaan nähdyn haudan puoleen, missä kellastunut syyskukkanen, päätään heilutellen vartioitsee kuolleitten unta.
Pyhänjäännös-arkkunen veistetyllä pyhimyksen kuvalla, lasi-laatikko, jossa seisoi punanen silkki-kehto, missä vahasta tehty Kristus-lapsi makasi, pieni lasinen rukki, ja keltaisessa maljakossa kellastunut kukkasvihko, jommoisia luostarissa tehdään, myös lasi-kupukan alla. Pieni rasia kirjavia näkinkenkiä.
Mutta synkkä ja autio, kuin syksyn metsät hänen ympärillään, oli myös hänen sydämensä. Kauan hän asteli sammaleista korpea, asteli viimein kivistä, mustikanvartista maata, ja murheellisesti huokaili kellastunut koivisto käydessä kolkon tuulen. Mihin piti hänen vaeltaa metsien pyörryttävissä saleissa? Mihin piti paeta miehen, koska iloton ja pimeä oli elämä ja pimeä kuoleman yö?
Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti päivän kysymyksistä ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin varminta. Määrätyllä kelloni lyönnillä kotiin. Lukee jotain kirjaa ennen maatapanoaan. Vuoteen vieressä seinällä on kellastunut laakeriseppele, muisto maisterinvihkiäisistä. Mutta ilman sitojattaren kuvaa sen sisässä. Kesällä asuu yksinäisessä meren saaressa ja kalastelee.
Siellä oli pieni kokoonkääritty kellastunut ja tahraantunut paperi, jossa oli suurta kömpelöä kirjoitusta, sen hän varovasti otti esille ja levitti polvelleen, silitti sitä kädellään ja alkoi sitte laulaa kirjoitettuja sanoja. Se kuului heikolta ja raskasmieliseltä kuin vanha virrenvärsy, vaikka sanat eivät näyttäneet sopivan sellaiseen nuottiin.
Vuorien kupeet kasvoivat korkeata ruohoa, joka tähän kuumaan vuoden aikaan oli kokonaan kellastunut. Siellä täällä tuli vastaan joku vuorelainen joko pienen hevosensa tahi koiran kokoisen aasinsa selässä. Ja jokaisella riippui hartioilla panostettu pyssy, vanha ruostunut ase, joka heidän käsissään oli peloittava kalu.
Ankarasti Tapiolan kannel kaikuu, Lempeen koivun seppele, se kellastunut, Alas riistotaan ja sinkoilevat lehdet Ympär' avaruutta, koska syksyn myrskyt Pauhaa, riehuu, kosket kuohuvina jyskyy, Paimen-savu niitun kantoselta töyräält' Korkealle kiertoilee ja kurkiliuta, Niinkuin lumireki, sineyttä kyntää, Kiirehtien päivän maihin helteisihin.
Päivän Sana
Muut Etsivät