Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Matala, harmaa taivas painoi ilmaa ja meren kolkko, kellahtava aallokko ulottui niin pitkälle kuin silmä kantoi. Jeanne seisoi kauan kallion partaalla, ja hänen päässään pyöri ahdistavia ajatuksia. Kun alkoi pimetä, palasi hän kotiin, kärsittyään sinä päivänä yhtä paljon kuin suurimpien surujensa aikoina.
Hän heitti silmälasinsa akkunalle ja katseli vapailla silmillään ulos tunteakseen tuntuuko silmiin pahalta. Mutta samassa rupesi pellon aidan yli vilkkamaan naisen leveäreunainen, kellahtava hattu, joka oli asetettu tavallista enemmän otsalle, joten se kiireesti kulkiessa kun ruumis oli etunojassa näytti olevan aivan syrjällään.
Ei mikään maisema ole itsessään kaunis, kaunis on se vain sikäli, kuin siinä on karaktääriä, leimaa. Onhan niitä meillä metsiä, on järviä, on välistä aivan ikäväksi asti tuota synkän sinistä ja sitä ruskean harmaata, josta siellä täällä pilkoittaa joku vihreä tai kellahtava ruispelto.
Olipa kerran lintu Suomen metsässä. Hän lauleli hongille ja kuusille, koivuille ja pihlajille; kissankello niityllä kuuli hänen äänensä ja ruo'ot rannalla kuuntelivat hänen laulujansa. Hänen oikea kotonsa oli tuo suuri erämaa, taivaan pilvet olivat hänen veljensä ja sisarensa, kellahtava kanervikko hänen kätkyensä ja tuulet ja aallot hänen lapsuutensa kehtolaulut.
Kalusto kellahtava; laesta riippuu kynttiläkruunu; lattialla suuriraitaiset karvamatot. Pitkin uunin reunaa katajanoksia, edessä hiekalla täytetty sylkylaatikko. Näyttämö tyhjä. Tulkaa nyt vaan, Kreeta!... tulkaa! Päästä irti, tyttö! Nyt ei auta vastaan haraaminen ... ei ollenkaan! Tulkaa nyt vaan!
Miten Mantin pyöreä pieni pöytä on katettu puhtaalla pöytäliinalla, miten siinä keskellä seisoo kellahtava kynttilä puhtaassa jalassaan, miten kaikki on kodikasta ja ihmeen miellyttävää. Näissä unelmissaan eli Antti itsekseen ja olo tuntui kuin kotona olevan.
Ja kun Liisa oli tarhalle mennyt lehmää lypsämään, kuuli hän, kuinka Matti pellon pientarella viikatettaan hioa helisteli. Se jo niittää ... pitää tästä minunkin jo sinne kohta. Ja Liisan sydänalassa hytkähti yht'äkkiä niin hyvän mielen tunne, että pyörähti vesi silmään kesken lehmän lypsyn. Pilven ranta väistyi aamun kuluessa yhä korkeammalle, ja sijan täytti kellahtava taivas.
Mutta wallensteinilainen, laiha mies, kasvoiltaan kellahtava ja umpimielisen näköinen, pidätti häntä, sanoen mielellään levähtävänsä hetkisen, kun oli kiivaasti ratsastanut. Huolimattomasti heittäytyi hän tuolille ja sai eteensä seisomaan jääneen paashin yhtymään puheluun vähäpätöisistä asioista. "Minusta tuntuu", sanoi hän, "kuin olisi ääni tuttu. Saanko tietää nimenne?"
Päivän Sana
Muut Etsivät