Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Hyvähän olisi niinkin, sillä minä pidän luontoa suuressa kunniassa, mutta olen minä kuitenkin sitä mieltä, että kertomuksessa on ihminen pääasia. Jos katselemme maalauksia, voimme herttaisella ystävyydellä silmäillä hedelmätauluja, lintutauluja ja maisemia, mutta ne taulut, joissa kuvataan kauniita ihmisiä ovat kuitenkin aivan toista.
Katu itsessään muistuttaa koko lailla Helsingin esplanaadikatua. Ja kun katselemme ohi kulkevia ihmisiä, emme niissäkään mitään erityisempää huomaa, näyttävätpä kasvoiltaan ja puvuiltaan melkein, kuin olisivat vanhoja tuttuja, joita muka olisimme tavanneet Helsingissä tai muissa oman maamme kaupungeissa.
Oi, me notkistamme polvemme sen unhottumattoman arkulla, katselemme kuumin kyynelin ja loppumattomalla surulla hänen tyveniä kasvojansa ja koskemme aralla kunnioituksella viimmeisen kerran siihen lepäävään käteen, joka elämässä ei levosta tiennyt, joka niin paljon jaloa ja ihanata loi ja aikaan sai. Kuinka pian pakeni se kirkastettu meidän sekasortoisia maallisia sointeita!
Minä ajan niitä takaa, minä tavoittelen niitä, mutta ennenkuin olen ehtinyt saada ne käsiini, on sieluuni virrannut yhä uusia ja uusia vaikutuksia, valtavia ja läpikuultavia kuin meren aallot, joiden lähteenä on äärettömyys. Me seisomme rannalla ja katselemme kauas, mutta toista rantaa emme saata nähdä." "Oi mikä syvä tuntija sinä olet!" huudahti Nero.
Sen jälkeen meidät tuntea te saitte, Me teidät myös ja teitä rakastaa. Me ilomielin teitä seuraamme, Minn' tappelussa johdatatte vaan! Me silmähänne, tyynnä, innokkaana Mi vaaraa kohtelee, kaikk' katselemme, Kuin purjehtia myrskyisenä yönä Päin pohjan vankka tähtilöä kääntyy. Oi tähti kirkas, loista kauvan, kauvan Kuin isänmaamme pelastuksen toivo!
Kylänvanhin kääntyi väkijoukkoa päin ja kysyi, kuka puhui? Mutta kaikki olivat ääneti. Takapuolelta alkoi kuulua murinaa, se kasvoi ja muodostui yht'äkkiä kauheiksi valitushuudoiksi. Ispravnikka puhui matalammalla äänellä ja aikoi ruveta lohduttamaan... Mitä häntä tässä katselemme, huusivat alustalaiset, pojat, ottakaa hän kiinni. Joukko alkoi liikkua.
Minun on halu hauskutella tähdikkäässä ilmassa. Meidän tuntimme ovat hartaat, niitten tarvitsee olla iloiset." "Mitä me katselemme, taivastako vai maata?" "Helvettiä minä puolestani katselen, se on hupaisempi." "Mitä minuun tulee, minä olen ikävystynyt Hadekseen." "Käykäämme Salomonin luona!" "Hänen tuntemattomassa pääkaupungissansako?" "Sepä olisi erinomaista." "Mutta missä, oi! missä?"
Huipulla ei enää kasva puitakaan, vaan ainoastaan ruohoa ja muutamia kukkasia. On ilta. Laskeutuvan auringon valossa katselemme nyt ympärillemme. Olemme sanomattoman ihmettelyn valtaamina niin mahtavaa ja kaunista on kaikki se mitä näemme. Luomme silmämme etelään päin. Bernin ja Glärnisch-alppien majesteetillinen vuori- ja kukkulasarja on siellä nähtävissämme.
Tule! ja usko minua Ida, kun katselemme maailmaa vähäsen korkealta esim. ullakkokammarista niin saamme nähdä haaveilujen olevan sumuharson tavoin levitettynä maan yli, mutta taivas on ijankaikkisen selkeänä lepäämässä sen yllä. Eräs aamuhetki.
Jos katselemme tarkalleen, näemme, että hän omassa, niinkuin sanotaan, Augoeidees-muodossaan seisoo keskellä ja on ottanut päällensä ensin n.k. älyruumiin, sitten n.k. tunne-ruumiin ja vihdoin n.k. eetteris-fyysillisen ruumiin. Kuinka toista taas, kun katselemme tavallista kuolevaista ihmistä!
Päivän Sana
Muut Etsivät