Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Minä en voinut olla hänen tahtoansa noudattamatta, erittäin, kun hän sanoi, että hän voi paljoa paremmin; ja vähän ajan perästä minä vaivuin uneen, huono hoitaja kun olinkin. Kuinka kauan minä nukuin, sitä en tiedä, mutta vähäinen liikunto huoneessa herätti minut, ja kun katsahdin ylös, näin minä, että täti Agnes'in sänky oli tyhjä.
Häneen minä katsahdin. Minä huomasin leveän, kasvoja puoleksi peittävän hatunlierin, ja alipuolella suuret siniset silmälasit, jotka tekivät posket kalmankalpeiksi. "Mitä nämä ovat?" kysyin minä ihastuneena näitten kummallisten esineitten muodosta ja kiillosta, mutta yhä vielä ujostellen. "Mitäpä ne ovat!" toisti herra kummastuneena. "Etkö tiedä mitä raha on, tyttöseni?
Minä katsahdin kirjaston ikkunoihin, lamppu polot vielä kirjoituspöydällä, mutta katossa näkyi tumma varjo nopeasti liehuvan edestakaisin minun isäni varjo; hän näkyi olevan entistä levottomampi ja kovin liikutettu. Alakuloisesti astuin portaita ylös kirjaston ovi oli suljettu.
No ... ja yksinäänkö! En lähtenyt häntä vastaan, vaan käännyin kulkemaan edellään. Kulin hiljaa, koettaen koko käytökselläni näyttää hänelle välinpitämättömyyttä, ollen varmasti vakuutettu hänet kuitenkin tapaavani. Vaan kun hän ei minua saavuttanutkaan, niin katsahdin varsin varovasti taakseni. Mutta herran nimessä, minnekkä hän oli joutunut? Mitä ihmettä tämä kaikki merkitsi?
Päätökseni vahvistui entistä lujemmaksi, ja kun tuomarit kysyivät, millä voisin kumota Shvabrinin syytökset, vastasin, että minä pysyn siinä, mitä jo olen sanonut, ja etten voi sanoa mitään muuta puolustuksekseni. Kenraali käski saattaa meidät ulos. Me läksimme yhdessä. Minä katsahdin levollisesti Shvabriniin, sanaakaan hänelle sanomatta.
Minä koetin useita kertoja välttää niitä esimerkiksi sillä tapaa, että kiipesin jollekin tuolille ja katselin jotakin karttaa, joka oli huoneen toisella puolella, taikka hartaasti silmäilin jonkun Kent'in sanomalehden palstoja mutta ne vetivät minut aina jälleen puoleensa; ja milloin hyvänsä katsahdin noita molempia punaisia aurinkoja kohden, näin niitten joko juuri nousevan taikka juuri laskevan.
Meidän edessämme oli suuri pystypeili, katsahdin siihen salavihkaa ja näin siinä edessäni haamun entisestä itsestäni. Ajattelin ensiksi: «tuo on harhakuva»! ja vilkasin siihen uudestaan, mutta taasen ja säälimättömästi se uudestaan näytti minulle kalpean haamun ihanan, kukoistavan Emelien rinnalla. «Se on ohi», ajattelin silloin, «nuoruuteni, kukoistukseni on auttamatta mennyttä!
Joka kerta kuin katsahdin häneen, olin varma siitä, että näkisin noitten kiihkeitten kasvojen, hiukeavain, mustien silmien ja tutkistelevan otsan tuijottavan minuun taikka äkkiä siirtyvän minun kasvoistani Steerforth'in kasvoihin taikka käsittävän meitä molempia samalla haavaa.
Ylös, läpi silmieni kyynelvirran, minä katsahdin pyhään mieheen, ja hän katsahti minua, niinkuin kirkas taivas satavan pilven ääreltä meihin katsahtaa, lähettäen toivon valoa. Niin katsahti hän, ja hänen poskensa hohtivat kuin tulinen hiili.
Minä katsahdin pappilaan. Luukut ja portit olivat kiinni. Kaikki siellä näytti lepäävän. Tullessani kotia tapasin Saveljitshin rauhatonna viipymisestäni. Tieto vapaudestani saattoi hänet ihastukseen. "No Jumalan kiitos", sanoi hän, silmiänsä ristien. "Aamun koittaessa jätämme linnan ja lähdemme minne silmä vie.
Päivän Sana
Muut Etsivät