Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Torin vieressä oikealla puolen vanhaa kartanoa oli uusi kartano, jossa asui vanhin poika Lauri lukuisan perheensä kanssa; vasemmalla puolella oli vanhempi, tytär Kaisan omistama kartano, jossa hän asui ylpeän ja mahtavan miehensä, raatimies Blomin kanssa.
Emäntä katsoo tänne porstuvan ovelta, kuiskasi Kaisa ja sulki kiiruusti aitan oven. Pojat eivät ottaneet selkoa katseliko emäntä todellakin, vai oliko se vaan Kaisan keksimä juoni. Taisi olla puoliyön aika. Laulurastaan liverrykset ja ruisrääkän narskutukset olivat vast'ikään pihaan kuuluneet, mutta nyt olivat nekin vaienneet.
Voi meitä turvattomia, huokasi aina väliin Kaisa silitellessään lastensa päitä ja väliin katsellessaan lahden selällä parikkain uiskentelevia vesilintuparvia. Kyyneleet kostuttivat aina silloin Kaisan vaalenneita kasvoja.
Jussi pani kupin pöydälle ja rupesi kertomaan: »Niinhän se meni senkin Malisen naiminen ihan itsestään ennen kuin puhemies oli ennättänyt luontoansakaan karaista. Se Malinen oli vain istunut sen Tiinan viereen ja pannut kätensä Tiinan kaulaan tällä tavalla kuin minä tässä tämän Kaisan kaulaan, ja puhemies oli siihen ennättänyt vain sanoa: 'Ka johan se on valmis koko naimishökötys'...»
Hän odotteli josko Heta alottaisi puhetta, että saattaisi uudelleen viedä puhetta siihen kysymykseen, kuka on syyllinen Kaisan kohtaloon. Vaan kun näki Hetan olevan niin umpimielisellä tuulella, niin itsekseen vaan sanoi: "Voi, voi, Kaisa parkaa!" Sen sanottuaan kääntyi Kaisan lapsiin, jotka olivat jo saaneet voileipänsä syödyksi ja kysyi: "Söisittekö vielä toiset voileivät, vai mitä?
Nyt oli rovastinnan mieli uronnut Kaisan muistoista kokonaan ja ajatteli vaan miten selvitään piispantutkinnossa ja mitä ja mitä laitoksia tulemme tarvitsemaan, jotka ovat hänen huolestettavansa. Seuraavana yönä unissaan näki rovastinna Jahtirannan Kaisan puhtaissa morsiuspukimissa tulevan vihkimähuoneesen ja oli odottavinaan sulhasta tulevaksi ja rovastia vihkimään.
Vanhin lapsista, se kaunis Hilkka niminen tyttö, joka oli hieno kuin herrashempukka, oli saanut paikan jossain liikkeessä läheisessä kaupungissa. Rouva itse oli asiasta Kaisalle kertonut. Joka aamu hän matkusti kaupunkiin ja illalla tuli kotiin. Kaisan mielestä hänen olisi sopinut asua kaupungissa, mutta kaikki kotona tuntuivat pitävän niin siitä tytöstä, etteivät häntä vieraisiin laskeneet.
Kaisa alkoi nauraa kikattaa. Jussi kehotteli vain: »Hihitä ... hihitä!... Nauraa hihitä vain!» Kaisa heitti häneen syrjäsilmäyksen ja sanoi: »Kuka sitä nyt olisi uskonut tästä tämmöistä lopuksi tulevan!... Vanhoilla päivillään vielä pitää höynäytyä!» Syntyi pieni iloinen äänettömyys. Antti, joka oli yhtenä hymynä, kysyi: »Eikö sitä Kaisan jalkaa löydy sieltä pöydän alta, kun sinä täältä kopeloit?»
Eipä sentään, vaan katsokaas, sanoi isäntä, ja veti esille pienen metaljongin ja moneen kertaan käärityn hienon paperiliuskan. Olipa siellä pieni sormuskin, jonka kupeella kimalteli pieni lasihelmi. Ne ovat tietysti minun, väitteli Kaisa. Ne ovat tytön perintö, sanoi isäntä. Kaisan oli määrä saada tröijy, vaan ei sitä, mitä on sen taskussa, lisäsi hän, ja siihen päätökseen yhtyivät muutkin.
Kaikista enteistä näkyi, että kowa myrsky oli tulossa. Kaisa teki askareitaan niin paljon kuin ennätti, mutta Tuppu tarkasteli hätäisesti sauwansa ennustus=osastoa. Kaisan wanhemmat kun huomasiwat tämän kiireisen askaroitsemisen, älysiwät aiwan hywin mitä se merkitsi. "
Päivän Sana
Muut Etsivät