United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vakavia ajatuksia täynnä, käyskenteli hän sen kaupungin kaduilla, jossa hänen nyt piti oleilla moniaita vuosia, ja kaikenlaiset aavistukset tunkeilivat hänen mieleensä. Ne olivat kuitenkin paremmin iloista kuin surullista laatua; olihan nyt toki halunsa päämäärä saavutettu: opinahjon ovet olivat hänelle auenneet ja hänen henkensä janosi opin jaloja, ihania hedelmiä.
Rouva taas käyskenteli talossa seuraavana aamuna avainrenkainensa kuten tavallista, vaan ei hän kuitenkaan ollut silmiänsä yöllä ummistanut.
Herran Jumala, isä vainajani, joka oli tullin palveluksessa, harrasti liikettä niin, että hän käyskenteli sekä aamu- että iltapäivinä; ja hänestä tulikin kahdeksankymmenenviiden vuotias ja hän oli roteva viime hetkeen saakka, ja hänellä oli sellaiset hampaat, että hän viimeisenä jouluna, kun hän eli, pureskeli pähkynöitä.
Kaksi lehmää, pientä mutta lihavaa, käyskenteli niityllä ävärtä syöden. Kenenkä niitty se on? kysyi kellokas. Meidän on niitty, vastasivat lehmät. Mistäs sinne pääsee? kysyi härkä. Ei tänne mistään pääse. Mistäs te olette päässeet? Me olemme täällä aina olevia. Kenen lehmiä te olette? Tuon mökin. Siellä oli todellakin vähän ylempänä mäen rinteellä mökki.
Nehljudof katsahti yhteen reijistä, siellä käyskenteli edes takaisin pitkä, nuori ihminen, vähän mustaa partaa leuassa, pelkissä alusvaatteissa; kuultuaan risahduksen ovelta tämä katsahti ylös, rypisti silmiänsä ja jatkoi sitten käymistänsä. Nehljudof katsahti toiseen reikään. Hänen silmänsä sattuivat yhteen peljästyneen suuren silmän kanssa, joka katseli reijästä ja vetäytyi kiireesti takaisin.
Hänessä on jotain ja jotain siinä, mitä hän sanoi... Eikähän Naimi ole minun, enkähän minä tiedä mitään siitä, mitä on tuleva... Alakuloisena hän lähti taas tuvalle, joutui toiselle polulle, käyskenteli saaren metsissä, tuli niitylle, näki sen takaa talon, mutta ei tuntenut halua mennä sinne. Hän kuuli puhetta metsästä, Laurin ja jonkun naisen.
Kaikkialla, missä hän vain käyskenteli niinkuin yksinvaltias valtakunnassaan, siellä näyttivät tammet ja vaahterat tervehtivän häntä hiljaisella huminalla, kastanjat notkistavan latvojaan ja lehtikuuset havuisia oksiaan; oli niinkuin olisivat poppelien lehdet ihastuksissaan lepattaneet, ruusuaidat lemunneet kahta ihanammin ja kaikki matalakasvuiset kukat varsiaan korkeammalle kohottaneet, hänet paremmin nähdäksensä.
Kaukaa katsoen olisi luullut häntä monta vuotta nuoremmaksi, kuin mitä hän todella oli, ja siihen aikaan kun hän vielä käyskenteli ulkona pitivät vieraat häntä aina seitsemän- tai kahdeksankolmatta vuotisena miehenä. Mutta likemmäksi tultuaan heidän arvelunsa heti muuttui.
Kyllä maakan ruokaa sisään kannettiinkin aamusta alkaen sydän yöhön saakka; sekä lihaa, että sianlihamakkaraa ynnä hapanta kaalia tuotiin ehtimiseen toista sisään. Faller käyskenteli vieraitten joukossa jotenkin kankeasti ja ujostellen, ja vasta sitte hän reipastui, kun kaupustelian Ernestiina sitoi hänen eteensä suuren valkoisen esiliinan ja pyysi häntä passaamaan.
Hän käyskenteli ruokasalissa, kuului asettelevan ja koskettelevan kaikkia, huoahti tuontuostakin itsekseen, raotti lähihuoneiden ovia, ja kun ei luullut kenenkään olevan kuulemassa, avasi hän pianon, istui sen ääreen ja alkoi sitä arasti kosketella. Sormet olivat jäykistyneet, sävelet unohtuneet, hän etsiskeli ja haparoi niitä muistostaan ja sai viimein kiinni jostain vanhasta laulusta.