Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Sieluilla vaan, jotka ovat myöneet itsensä saatanalle, on niitä hornan aarteita. Meillä sitä vastoin ei ole muuta kuin miekkamme ja pyssymme. Jospa se päivä kohta tulisi, jona niiden arvo ymmärretään! Sinä unhotat Abdallahin hohtokivet, sanoi Omar naurahtaen. Ah, veljeni! puhkesi Jussufin poika sanomaan, mitä olen tehnyt että kohtelet minua tuolla tavoin? Sinäkö tosiaankin ajat tikarin rintaani.
Tyttö-raukka oli heittäynyt pelastajansa syliin; ei mikään voinut häntä siitä eroittaa. Tehdäkseen lopun tästä näytelmästä täytyi Abdallahin kovalla äänellä käskeä häntä menemään emäntänsä luoksi. Tyttö meni, katkerasti itkien. Jussufin poika katsoi kauan hänen jälkeensä; hän oli katkaissut viimeisen siteen mikä häntä yhdisti Leilan kanssa.
Sinä vaan, niin on minulle sanottu, voit viedä minun vahingotta siihen turvapaikkaan. Henkeni on sinun vallassasi, määrää kohtaloni. Astu sisään luokseni, vastasi Jussufin poika, ennen kahden tunnin kuluttua lähdemme taipaleelle. Mutta muista tarkasti että sinulle vaan uskon itseni. Minä yksinäni tulenkin sinua saattamaan, sanoi Abdallah; hengelläni vastaan turvallisuudestasi.
Auringon jo painuessa laskulleen kiirehti kauppias kameeliaan, laittaakseen aseensa reilaan Abdallahin sitä näkemättä; sitten veti hän kätensä mekkonsa alle ja seisahtui. Tuumasta toimeen, ajatteli hän, hetki on tullut. Hänen kääntyessään päin meni Jussufin poika hänen luoksensa, pisti keihään kenttään ja levitti kaksi mattoa hiedalle.
Jos ei meillä enää olekaan sama kibla, niin olemme toki kumpikin Abrahamin lapset ja palvelemme samaa Jumalata. Kaikki mihin Jussufin poika sai juutalaisen myönnetyksi oli se että tämä istui kameelin selkään ja salli molempain ystäväin saatella häntä päivän-matkan.
Kukapa osannee selittää kuinka nuot kasvot, jotka vaan olivat vilahtaneet Abdallahille, saattivat tunkea aina hänen sielunsa sisimpään pohjaan? Karavaani marssi marssimistaan, mutta beduiini jäi liikkumattomaksi yhteen kohti. Leila oli piiloutunut kaapuunsa, ja yhtähyvin näki Jussufin poika edessään naisen, joka hymyili hänelle.
Ymmärtäessään ettei enää vaaraa ollut, sanoi hän matalalla äänellä pelastajalleen: Sinäkö myös olit siis vankina? En ollut, Jumalan kiitos, vastasi Abdallah. Minkätähden lähdit siis juuri vihollistesi keskelle? Minkätähdenkö? sanoi Jussufin poika, hymysuin; tietysti sinua pelastamaan. Vastaus hämmästytti Kafuria. Hän mietti vähän aikaa; sitten kysyi hän: Minkätähden tahdoit minut pelastaa?
Minä tunsin hyvin hyvästi sen pienen kauppiaan. Minä autin vanhaa Hafiz'ia teurastamassa lammasta, joka laitettiin iltaiseksi vieraille. Jussufin poika kätki kasvonsa käsiinsä, loi sitten silmänsä ympärillä seisoviin ja sanoi matalalla äänellä: Katso, sen on veljeni tehnyt. Neuvokaa, veljet, mitä on minun tekeminen? Neuvo on helppo, vastasi sheiki.
Rauha olkoon sinun kanssasi! huudahti kauppias. Ovatko nuot ne sanat, jotka äitini on minulle testamentannut? Ja tarkasti kuunnellen Abdallahta pisti hän pistoolit jälleen vyöhönsä. Jussufin poika luki edelleen koraanista: Ihmiset.
Mitä tämä on? kysyi sheriffi kahdelta mustalta orjalta, jotka Abdallahin jalkain eteen asettivat raskaan lippaan siseleittyä hopeata. Herra, sanoi toinen kantajista, siinä on Jussufin pojan kalliudet. Näin sanottuaan aukasi hän lippaan ja otti siitä kahmalollisen juveeli-koristuksia mitä ihanimpia. Ainoastaan vähäinen osa näistä nousi enempään kuin miljoonaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät