Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
"Surkutelkaa minua, mutta elkää uudelleen repikö sydämmeni haawoja. Minä olen onnettomin ihminen maailmassa. Minulla ei ole mitään toiwoa elämästä." Ebba rouwa nosti itkewän tytön, syleili häntä ja näytti hänkin heltywän niin yksinkertaisesta murheen osoituksesta. "Minä teen kaikki, mitä woin, pelastaakseni häntä kuolemasta", sanoi hän, "mutta enempää en woi luwata.
Walittamatta, itkemättä kärsi Myhrberg kowaa kipuansa, antaen ääneti, niinkuin wanha sotasankari, tehdä waiwaisille jäsenilleen kaikki tarpeelliset temput. Mutta nähdessään äitinsä itkewän se olikin ensikerta, että hän sitä oli nähnyt tää lujamielinen poikakaan ei woinut enää pitää sydämmestä uhkuawia wesikarpaleita.
Siellä nakkausi hän puku päällä pitkäksensä sänkyyn ja silloin kuultiin hänen rinnastaan nousewan sywiä, kumisewia huokauksia. Usein tapasi aamu hänet puku päällä tuossa sängyssä mihin hän wihdoin oli uupunut unen horroksiin. Niin teki hän toiwotonna työtä, sillä totinen rakkaus kestää waikka mitä. Siihen aikaan nähtiin tehtailijan waimon itkewän enemmän kuin koskaan ennen.
Minä kuolen tähän teidän eteenne, jos ette sitä tee; tahi ottakaa minun heikko henkeni ja antakaa hänen elää." "Anna", sanoi Kola, nostaen itkewän neidon ylös, "teidän rukouksenne minä jo olen myöntänyt ennen kuin sen olen kuullut. Yrjö seuraa wangittuna minua Turkuun. Mutta waan yhdellä ehdolla: että te Anna, hywä Anna, myös seuraatte mukana sinne. Muutoin minä en woi ta'ata mitä tapahtuu.
Hän oli kyllä pikainen kuin tuli, mutta hän leppyi yhtä pikaisesti. Waan Iiwana oli toista luontoa, hänkin oli jyrkkä ja pikainen, mutta hänen wihansa alkoi siinä missä hänen waimonsa lopetti. Hän oli tuskin nähnyt waimonsa itkewän ja jo leppyneeksi, kun hän kiljasi: "Sen saat wielä muistaa, minä sanon, että nyt se on lopussa, ihan lopussa. Se mikä ei kelpaa, se ei ensinkään kelpaa."
Siinä siinä turwepenkillä itkewän ja tutisewan puujalka=ukon edessä, hänen ja istutuspehkojen wälillä, makasi sylitysten Matti ja Kaarina, kumpikin hengetönnä! He oliwat köytetyt syliksi toisiinsa pitkällä miehenpuolen willawyöllä, ja ensi silmäys selitti sen tosiasian, että he oliwat tuommoisenaan juuri wasta wedestä nostetut. Nythän näin Kaarinan, jota olin niin kauan halunnut nähdä!
Kun me jättelimme Tiinaa hywästi, itki hän niin, että oli wedeksi sulaa; se oli ensimäinen kerta, kun minä näin hänen itkewän. Hän tuli kujalle saakka meitä saattamaan ja siihen hän jäi meidän menoamme katsomaan. Katsoimme jälkeemme niin kauwan kuin woimme häntä nähdä ja aina hän waan seisoi siinä kaswot meihin päin käännettyinä. Wiikon päiwät matkustettuamme, saawuimme määräpaikkaamme.
Heikki nakkausi wuoteeeseen suullensa maata, ja selwään huomattiin hänen itkewän. "Mitä tuo poika itkee, mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi Heikin äiti sen nähtyänsä. "Hän itkee kerjäläistyttöä", sanoi isä. "Wai niin! Warmaan tuota, jota hän niin kauniiksi ja jaloksi kuwaili. Heitä, poika=rukka, pois turhat miettimiset, ne eiwät kumminkaan menesty", sanoi äiti.
Päivän Sana
Muut Etsivät