Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
»Itse sinä olet matammi.» »Eikö ole kotona, häh?» Oli puolipäivän aika. Kolmatta tuntia olivat Tommi ja Janne jo istuneet nimismiehen keittiössä. Ulkona oli kaunis ilma. Syksyn lempeä aurinko valoi säteitään runsaalla mitalla, kuivaten yöllisen sateen kostuttamaa maata. Oli mitä oivallisin perunankaivusää. Levottomina muuttelehtivat Tommi ja Janne tuoleillaan.
He eivät olleet istuneet oman pöydän ääressä eivätkä omassa huoneessaan kahden kesken kuuteen pitkään päivään!... Setä ja täti Vosgraff eivät suinkaan olisi olleet hyvillään, jos olisivat nähneet heidän kasvojensa ilmeen, kun he seisoessaan makuuhuoneensa ovella katselivat kaikkea sitä, mitä siellä oli muutettu ja järjestetty, siirretty ja sovitettu heitä, vieraita, varten.
He olivat istuneet temppelin portaille ja kun joku kysyi, mitä he siinä tekivät, niin he vastasivat päätänsä huojutellen: »Me odotamme, mutta Jumala ei ole vielä sanonut sanaakaan.» He eivät nähneet, että pyhätön kupariportit olivat kiinni, eivätkä tienneet, että heidän Jumalansa ääni aaltoili holvikossa.
Kanttorinleski ja hänen tyttärensä olivat istuneet äänettöminä Anteroa lakkaamatta tarkastellen, Nyt meidän täytyy mennä. Tulkaa nyt meille useammin käymään, niin kauan kuin se on mahdollista. He saattoivat heidät portille ja palasivat takaisin puutarhaan. Karoliina rupesi kastelemaan taimilavoja, ja Antero kantoi hänelle vettä rannasta.
Laki oli vuonna 1645 vielä sama kuin oli ollut sata vuotta ennenkin; mutta sen lain alainen sukukunta oli kasvanut aivan toisissa tunteissa. He olivat rauhassa istuneet viini- ja viikunapuittensa varjossa, ja käsky sotaan muutti heidän elämänlaatunsa perin oudolla ja vastenmielisellä tavalla.
Olimme istuneet keskustellen, ja alkoi olla aika, jolloin perheenemäntä aamuisin tavallisesti näyttäytyi. Salista soi pianonsoittoa. Sävelet vierivät pitkin, pehmein juoksutuksin. "Luulen, Malmfelt, että eukkosi on oikein parhaalla pyhätuulellaan", sanoi herra Ruuth, nousten nojatuolistaan. Lähdimme saliin.
Kuin he olisivat olleet jo kauan naimisissa, monta iltaa näin istuneet, monta aamua näin yhdessä astuneet ja nyt muistelleet entistä elämäänsä. Sanoneet sanottavansa, puhuneet puhuttavansa ja ymmärtäneet toisensa vain yhdestä silmäyksestä. He olivat käyneet aivan hiljaisiksi. Vihdoin virkahti Johannes: Eikö elämä kuitenkin ole ihana, Liisa?
Johannes, joka oli kuin ylempi olento hänelle ja jonka seurassa hän aina oli tuntenut itsensä niin perin pieneksi, turvattomaksi ja vähäpätöiseksi! Hän istui nyt kahden Johanneksen kanssa saman pöydän ääressä, samassa sohvassa, samassa yksityishuoneessa, ja Johannes osoitti hänelle täysin ritarillista kohteliaisuutta! Olivathan he usein ennenkin, Johanneksen isänkodissa, näin yhdessä istuneet.
Tuon tehtyään istui hän taasen liikkumatta. Nyt nousivat kaikki, jotka olivat istuneet. Nuoret herrat vetivät hansikat käsiinsä, koettivat vääntää kasvojansa onnea osoittaviksi, siirsivät huulensa puolihymyyn; ja nyt alkoi tanssi. Nuorukainen uunin nurkassa naurahti hänkin; mutta siinä naurussa oli halveksimista ja pilkkaa. Kun herrat olivat hajonneet mikä minnekin salissa, siirtyi hän ovelle.
Olisiko minun sitten yhä ja alinomaa pitänyt ilmoittaa sinulle huolista, joita et kumminkaan voinut auttaa minua kantamaan? Nora. Minä en puhu huolista. Minä sanon, emme ole ikänämme istuneet vakaisina yhdessä, koettaaksemme saada yhtäkään asiaa selville. Helmer. Mutta, Nora-kultani, olisiko se ollut mieliksi sinulle? Nora. Siinä juuri tulemme asiaan. Sinä et ole koskaan ymmärtänyt minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät