United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun tuo ala tuolla lahdenperässä lienee aholaisten, niin eihän tässä ole kuin kaksi kokonaista alaa. Tämän alan tähteen pyyhiskelen tässä tänä iltana, tuo menee huomenna, tuo viimeinen ylihuomenna ja silloin ollaan selvät tervaksista. Tuota perkkiöalaa et, kuule, pyyhkäisekään päivässä, sanoi Jertta, siinä on kantoja, kun se on isävainaan perkkaama. Isämeidän perkkaama.
Siinähän oli Panu kirkon kironnut, ja siinä se muka oli kumolleen hänen eteensä keikahtanut. Hän meidät kirosi, me hänet siunaamme! ja saman kiven päältä, josta Panu oli länteen kironnut, luki pappi rukouksen itään, mistä pyhän Uhrivuoren laki kesäisen aamun paisteessa häämöitti, luki Isämeidän rukouksen ja Herran siunauksen, ja hänen miehensä seisoivat avopäin ympärillä.
Kirvesmies neuloi hänet norjalaiseen lippuun, antoi virsikirjansa rinnan päälle ja kaksi pohjalastirautaa jalkoihin, luki Isämeidän siunaukseksi ja päästi Indian meren pohjaan. Tuuli alkoi kiihtyä, joka seikka huolestutti Rejer'ia. Myrsky, ja he olisivat olleet hukassa! vaan ensi seuraus näytti onnelliselta, sillä moni sairaista alkoi ryömiä kannelle.
Toiset toimittivat sitä hänen kämmenelleen niin, että riitti kai! Mutta hän ei osannut sopottaa! Hän kysyi, lukisiko hän isämeidän. Toiset arvelivat, että se sopotus on parempi, mutta toiset taas päättelivät, että ehkä isämeitä on kaikista paras. Ulla aloitti isämeitää, mutta sekosi jo paljon ennen jokapäiväistä leipää. Hän käski jonkun toisen lukea sen hänen edestään.
Rovasti sanoi hiljaa, tuskin toisille kuuluvasti: »Kirkkaus taivainen näkyy hänelle... Me hänen silmistään näemme kuin peilistä, mutta hän jo näkee Isän kasvot.» Silloin muorin rinta pari kertaa korahti ja taukosi liikkumasta, leuka hervahti, niin että suu jäi auki, silmät sammuivat ja jäivät puolittain auki. Rovasti liitti kätensä ristiin ja luki isämeidän ja herransiunauksen.
Ja samalla kuin isämeidän päättyi, kumisi viimeinen lyönti. Keskiyö oli ohitse. Pappi huokasi syvään, nojautui vavisten alttaripöytään ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Pelastettu!" sanoi hän. Bård ryömi polvillaan esiin ja puristi hänen käsiään : "Kiitos! Jumala sinua ijankaikkisesti tästä siunatkoon." Gunhild vavahti ja suoristi itsensä: "Pelastettu ?" kuiskasi hän.
Hän katseli tähtiä ja luki ikivanhan pakanallisen kuolinrukouksen, jonka hänen äitinsä oli hänelle opettanut kotona Liusachan luona. Mutta se ei hänen mielestään riittänyt. Hän rukoili sen lisäksi hartaasti kristillisen Isämeidän. Ja kun aurinko nousi, hän siirsi huolellisesti kiven haudalle ja lähti. Niin oli Mirjam jäljettömästi kadonnut.
Suurin osa lappalaisista eli ja kuoli niinmuodoin yht'ainoata norjalaista sanaa ymmärtämättä, ja kuitenkin kaikki nämä kastettiin, ripille laskettiin ja vihittiin tässä kovassa, vieraassa kielessä, jota puhumaankin heidän kielensä oli liian kankea. Jo lapsuudest' alkain kiellettiin heidät rukoilemasta Isämeidän rukousta ja Uskonkappaleita äidinkielellänsä lukemasta.
Nyt hän ei tarvinnut mitään valmistaa, eikä mitään kaunistaa. Hän tiesi mitä hänen oli sanominen tekstien johdosta: yksinkertaisesti vaan, mitä ne sisälsivät. Ja ne vastasivat täydelleen hänen omaa totuudentietoansa. Ajan tultua hän sentähden meni päättäväisesti saarnastuoliin, luki tavalliset rukoukset, esipuheet, päivän molemmat tekstit ja Isämeidän.
Hän oli itkenyt ajatellessansa kirkastettua isäänsä, joka oli vapautettu tästä maallisesta kuoresta; vaan tuon saman ruumiin vieressä, joka raskaalla kädellään oli hänen elämänsä autioksi tehnyt, joka oli häntä lyönyt ja jalkojensa alla polkenut, tämän ruumiin vieressä hän ei voinut itkeä, hän oli kuin kivettynyt! Hän rukoili tyynesti "isämeidän", vaan hän ei polvilleen laskeunut.