Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Ilse oli jo aikoja siten nostanut perunat valkealta; lautasellani oli luultavasti kauniimmat perunat kuorittuina kullankeltaisina, ja vieressä oli pikarillinen maitoa. Ilse oli varmaan antanut minulle aineeksi, vaikka hän näytti kovin ankaralta ja odotti minua kaikissa tapauksissa.
"Jakobsohnin rikkauden viimeinen jäännös!" kuiskasi sairas surumielisesti itsekseen. "Ilse, pane helmet tuohon pieneen, ruskeaan kaulaan!... Ne kuuluvat sinun kasvoihisi, lapseni", sanoi hän minulle, jota niiden kylmä koskeminen värisytti.
Minä en voinut käsittää, mistä Ilse ylipään sai rohkeutta katsella niin itsetyisesti, melkein huolimattomasti noihin ruskeihin silmiin, juurikuin olisivat ne luudansitojapojan, jolle hän Dierkhofissa lahjoitti aina leipäpalasen, ja laittoi hänet sitte matkaansa.
Ilse oli sillä aikaa mennyt lähimmäiseen saliin ja minä seurasin häntä... Miltä me molemmat näytimme keskellä kaikkia muinaisteoksia, voin nyt vallan hyvin kuvailla, ja millä silmillä minä silloin katselin taideaarteita, joitten nimiä en tietysti tuntenut, muistan sangen selvästi. Että kaikki oli sikin sokin odotellen järestävää kättä, voi helposti huomata.
Mitä se minuun koski, että Ilse kutsui häntä keikariksi ja teeskenteleväksi nuoreksi herraksi?... Se oli todellakin naurettavaa mutta Ilsen mielipide suututti minua kuitenkin vielä enemmän ja ihan toisella tavalla kuin hänen toruessaan vanhaa hyvää Heintziäni.
"Sisarpuoli, lapseni... Mummosi oli ensin ollut naimisissa eräällä juutalaisella, joka kuoli nuorena, kun Kristiina vielä oli kapalolapsi. Kahden vuoden kuluttua antoi mummosi kastaa itsensä ja lapsensa ja tuli neuvoksetar von Sasseniksi. Nyt tiedät kaikki." "Ei Ilse, en vielä kaikkia. Mitä pahaa on Kristiina tehnyt?" "Hän pakeni salaisesti kotoa ja rupesi näyttelijättäreksi..."
Hampaani kalisivat kuin vilutaudissa, mutta minä tunsin itseni samalla pelastetuksi ja minä kerroin hänelle kuiskaten, mitä oli tapahtunut. Minä huomasin selvästi, kuinka hän pelästyi ja vaaleni; mutta Ilse ei olisikaan ollut Ilse, ell'ei hän sanaakaan lausumatta olisi ruvennut ottamaan turpeita kopasta ja säännöllisesti latomaan niitä toinen toisensa päälle.
Luultavasti olin kummallisen näköinen matkustaja, suurihattuisten sienten kaltainen, jotka minusta olivat niin naurettavia. Kahvin jälkeen, jonka minä itkien join, toi Ilse laatikon ja otti siitä juhlallisesti sinertävän silkkihatun. "Tämä oli minun kirkkohattuni Hannoverissa," lausui hän astuen peilin eteen ja pani kummallisen silkkirakennuksen päähänsä.
"Ei, armollinen rouva, siitä minä kyllä pidän huolta!" vakuutti Ilse tapansa mukaan lyhyesti, vaikka hänen huulensa vähän vavahtivat ja silmänsä kyyneltyivät.
Minä olin onnellinen ja Ilse oli hyvin tyytyväisenä nyykäyttänyt päätänsä, sillä suutari oli ystävällisesti antanut kokonaisen komppanian kiiltäviä nauloja marssia työpöydälle ja seisahtua sormen paksuihin anturoihin. Nyt kiilsivät ne kiitellyt naulanpäät oikein ivallisesti minua vastaan. "Varjelkoon sitä lasta! Onhan hän todellakin jättänyt kenkänsä tänne!
Päivän Sana
Muut Etsivät