Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Liisa veti henkeä sieraimiinsa. Hänen silmänsä hymyilivät edelleen, mutta hänen huulensa olivat omituisesti värähtäneet. Hän ei sanonut mitään. Johannes sensijaan toisti uudestaan: Palveluksen, sanon, suuren palveluksen! Sillä minun hermoni eivät ole pitkään aikaan näin miellyttävästi levähtäneet. Minähän olenkin palvelijatar. Liisa ei tiennyt itsekään, kuinka se pääsi häneltä.
Sielläkin pysähtyivät ihmiset nähdessään heidän menevän ohitse, mutta he olivat nähtävästi hyväntahtoisia ihmisiä, sillä he hymyilivät nähdessään nuo kauniit lapset ja heittelivät veitikkamaisia silmäyksiä pappaan ja mammaan, jotka olivat tehneet hyvää työtä.
Ne hymyilivät hänelle, iloitsivat olemisestaan niinkuin hänkin, puhuivat kieltä, jota ei korva kuullut, jota ei ajatus käsittänyt, vaan jota sydän tunsi. Kaukana erään niemen nenässä oli hänen rakkain lempipaikkansa. Siellä hän istui usein tuntikaudet, eikä tietänyt ajan kulusta mitään.
Kaikki rupesivat puhumaan hänestä, ja minä näin, kuinka naiset hymyilivät ja kiiluvin silmin nostelivat hänelle lasejaan. Se kaikki tarttui minuun. Ja siksi nyt vielä kahdenkymmenen vuoden perästä minusta näyttää, että Kukkilan kuusimetsät ja vesioikeudet ovat aivan kuin luotu paperitehtaan perustamista varten!
Hän istui usein ajatuksiinsa vaipuneena, mutta kun minä kyselin häneltä sitä tahi tätä tahi iloitsin hedelmäkorista, hymyilivät totiset kasvonsa ja hän puhui minulle ystävällisesti ja rohkaisevaisesti. Vähitellen sen mukaan kuin kasvoin tulin kovemman kurin alaiseksi ja enemmän kuin kerran sain kovankin rangaistuksen.
He pyrkivät sinne perälle, missä oli väljempää, mistä kaikki mitättömämmät pysyivät poissa, missä ihmiset tunsivat toisensa, hymyilivät ja jo kaukaa osasivat nyykäyttää päätä tervehdykseksi, missä ei kömpelyyttä näkynyt eikä kukaan toista silmiin tirkistänyt tai syrjään sysännyt.
Kertoessa hänen ohimonsa punertuivat, melkeen lapsellisen viaton ilme kirkasti hänen silmänsä, jotka yhtaikaa sekä hymyilivät että itkivät. Minä olen onnellisin ihminen maailmassa, sanoi hän. Minulla ei ole mitään huolia, ei mitään vaivoja, minulla on vaan rauhaa. Minä olin aikoinani koulunopettaja.
»Siinä se juuri pulma on», sanoi Tom, »kenen saisimme me uhrautumaan?» Sitten katsoivat he toisiinsa hetkisen aikaa ja hymyilivät kumpikin. He ymmärsivät toisensa. Asia oli sovittu. »No niin, koska sinä jo olet pannut asian vireille, niin...» »Kuinka niin? Mitä sinä siis tiedät?...»
Vastaantulijatkin tervehtiessään hymyilivät merkitsevästi. Ja kun tultiin kotiin sellaisilta retkiltä, hymyili isä salaperäisesti ja kyseli, missä he olivat olleet ja oliko heillä ollut hauska. Kun Elli tuon otti mitään virkkamatta vastaan, tuntui siltä, että häneltä päivä päivältä katosi oikeus kieltää, jos häneltä jotain vielä vaadittaisiin.
Ja kun kaksikymmenvuotisilla nuorukaisilla, virkamiesnaamoistansa ja salkuistansa huolimatta, sentään on nuori sydän povessansa, niin tapahtui usein, että ylioppilaat hymyilivät näille ohimeneville kaunottarille. »Kas, Leahan se on!» huudahti joku. »Hyvää huomenta, Clemence!» tervehti toinen.
Päivän Sana
Muut Etsivät