Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Mutta kaatuneen vieressä seisoi Kalmatar. Kuolon tyttö ei voinut kaatunutta elähyttää. Katso, silloin ilmestyi öiselle tantereelle ylevä olento. Korkeutta tavoitti voimakas pää, jolta hopealta hohtavain suortuvain viljava vuo aaltoili. Hiljaa häilyivät viitan valkeat poimut öisessä tuulessa.
Siinä seisottelivat vähän aikaa katsellen menevien perään ja tarkastellen jäikö heidän osakseen impysiä ollenkaan ja minkälaisia. Vaan pian ilmestyi valkealakkisten keskelle ylioppilaskunnan hopealta hohtava lippu, pitkän ja pulskan partaniekkaisen miehen kantamana, ja kuin sotamiehet ainakin keräytyivät valkolakit lippunsa ympärille.
Tornit ja kuvut ihmeellisesti kimaltelevat, katot kauniisti kajastavat kuun niihin kuumottaissa. Koko akknnarivit hopealta hohtavat, juuri kuin niiden takana loistavia juhlia vietettäisi semmoisia kuin Venedigin loistoaikana. Markuksen torilla odottaa meitä valot, musiikki ja kirjava ihmisvilinä.
Hänen vasemmalla puolellaan seisoi hänen seuralaisensa, tuskin kynnen vertaa lyhempi, nainen kuin valkyyria. Hänen vaaleanpunainen, metallilta välkkyvä tukkansa valui polviin saakka pienen avonaisen, kultaisen kypärän alta, jota kaunisti kaksi hopealta hohtavaa kalalokin siipeä, ja hohtavan valkoisen jääkarhunnahan yli, joka oli hänen selässään enemmän koristeena kuin tarpeen vuoksi.
Joka paikasta joku lamppu, joku tulisoitto, joku lyhty, joka oli maalattu jos jollakin värillä, vilkahti esiin; summattoman suuret hopealta hohtavat valkeat välkkyivät jokaisesta kartakista, ja kauhean isot, punaiselta paistavat ilotulet lekahtivat ylös pitkin taivaan rantaa. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä tätä verratonta iloa lakkaamatta kesti, vaikka yhä vaihdellen.
Kantajat nostivat taas paarin maasta ja kulkivat hitaasti ja juhlallisesti torvien äänen, kuolinlaulujen, ja Adalgotin harpun hopealta helähtävien kielten kaikuessa meren rantaan. Ilta-aurinko loi jo kultansa meren aalloille. Aivan Tejan jälkeen kannettiin korkeata, purppuralla verhottua valtaistuinta, jolla Didrik berniläisen komea ruumis oli.
Pikku prinssi vaipui täydellisesti katselemaan tätä kaunista naista, jolle äkkiä esiytyi kumppali, todellinen satukuningatar välkkyvä kruunu päässä ja hopealta hohtavasta harsokankaasta tehty, lyhyt liivihame yllä; jalat toistensa yli heitettynä istui hän siinä käsipuihin nojautuneena, kun Zara hänet huomasi.
Hän tuumaa, jopa rohkaisee mielensä, astuu portaita ja menee sisälle mutta jää hämmästyen miettimään, elääkö hän vielä satujen maailmassa, jossa ilkeät noidat useinkin muuttivat sulottaret vanhoiksi akoiksi ja miksi milloinkin. Niin, syystäpä hän miettii, sillä eihän akkunan ääressä istukkaan neito, vaan vanha, maailmaa kokenut mummo, jonka hiukset aivan hopealta hohtavat.
Hänen pukunsa oli samanlaisesta kankaasta kuin ensiksi ilmautuneitten miesten vaatteet, mutta se oli kaulan sekä kyynärpäitten kohdalta kiinitetty kultaisilla kaulavitjoilla sekä rannerenkailla. Muuten oli hänellä myös päällään pantsari teräksestä, joka oli niin kirkkaaksi hiottu, että aivan paistoi hopealta.
Vuoressa oli viileä ja puolipimeä, Hän ei nähnyt ainoatakaan ihmistä, kuuli vaan tippuvan veden, vyöryväin kivien kumisevaa ääntä. Hän hapuili eteenpäin pitkin märkää vuorenseinää; silloin kuului ääni hänen korvaansa, seinät antoivat perään, katto kohosi ja hän näki pitkässä jonossa hopealta ja kullalta loistavan salin toisessa perässä palavien tulipatsasten päällä.
Päivän Sana
Muut Etsivät