United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli tyyni kesäpäivä. Lapsuuteni kodon alla kohosi Höytiäisen kirkas, helmeilevä pinta, josta levisi yksinäinen, juhlallinen Joutsenuksen saari, lapsellisen mieleni kaipaama, tuntematon ja lumottu mielimaailma.
Minä olen velvollinen sen vuoksi, että olin lempesi esine siihen aikaan, jolloin sinun silmissäsi taivas oli niin runollisen sininen ja maailma helmeilevä ja mielesi kuin lähteensilmä. Ja minä kerron, käännän itseni nurin, niin kuin tuo lapsi äidillesi ja sisarellesi ennen. Hän ei kuitenkaan koskaan saanut heille ilmaistuksi kauheaa tuskaansa siitä, ettei tuntenut rakastavansa sinua.»
Väsyneenä, vaipuneena vallan, Riemu poissa on, on lohtu poissa, Unhottunut nuoruun ketokumpu. Unhottunut? Taivaan kautt, ei koskaan! Virvotusta huokuu täällä henki, Sitä myöskin ruumis riutuvainen Tuossa helmeilevi kirkas neste, Loitos huolet karkottaa se taasen, Minä vaivun unhottaren helmaan; Helmeilevä neste huuhtoo rintaa, Mieli kiitää tuonne pilvimaille, Pois nyt kasvoin usva pimentoinen!
Ei, mutta minä ehkä tunnen jonkun tuntemattoman maailman tuskaa; maailman, jota ei mikään ajatus ole himmentänyt; tai saattaa minut iloiseksi tämä kasteesta helmeilevä, lämmin, kimmeltävä, silmikoille puhkeava ja sävelissä helkähtelevä hetki, joka poistaa sieluni ahtaat rajat ja avartaa sen elämän ja sykinnän aina taivaanrantaan asti.