Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Vuorokauden aika katsottiin häntä loppuvaksi ja koko talon väki seisoi myötäänsä hänen sairasvuoteensa vieressä melkein liikkumatta. Kuoleva sairas oli täydellä järjellä viimeiseen hengenvetoonsa asti. Hän puhui harvaan ja heikosti, mutta hänen sanansa olivat painavia. Kättä vienosti puristaen, puhui hän vielä siinäkin Laurille ja pyysi hänen ottamaan vaaria lastensa kasvatuksesta.
Eihän se noin, jos hän ei pesään mennyt... Heikosti hän koetti puolustautua sillä, että jos eivät olisi riitaa rakentaneet ... olihan se siis heidän oma syynsä... Neljäs ja viimeinen penikka sorkittiin esille.
Tuo vanha onnettomuuden tunto tunki elämäni läpi. Se oli syvempi, jos se ensinkään oli muuttunut; mutta se oli yhtä epämääräinen, kuin koskaan, ja puhutteli minua niinkuin jonkun surullisen soiton sävel, joka heikosti kuuluu yöllä.
Naisten muuttaessa pukuja yläkerrassa, herrat kokoontuivat alakertaan erääseen tahallaan heikosti valaistuun saliin, missä tarjottiin ryyppy suupalan kera, mikä todellakin oli tarpeen matkan jälkeen. Siellä myöskin kohtelias isäntä esitti vieraat toisilleen. Kun kauan oli turhaan odotettu pappia perheineen, päätettiin vihdoin lähteä päivällispöytään ilman heitä.
Ilme hänen silmissään oli pääasia, kaikki muu: vartalo ja jäsenet, saivat esiintyä niin heikosti, niin vähän silmäänpistävästi kuin vain oli mahdollista. Ja minun onnistuikin niihin saada vain aavemainen, henkinen tunnelma, joka itseenkin vaikutti omituisen salaperäisesti. »En ikinä ole omien kätteni luomaa sillä silmällä katsellut.
Sen toisella puolen, muita pensastoja, nurmipenkere ja rakennus. Tämän etupuolelta, alikerrasta loisti kirkas valo, ja kuului puhetta. "Nuo ovat alamaisia eikä isäntiä", Villon mietti kulkiessaan toiselle puolen rakennusta. Siellä, syvä hiljaisuus. Yksi ainoa akkuna valaistu, mutta heikosti, hämärästi, kuin sairaan akkuna ainakin.
Hänessä oli jotain, joka ei ollut luonnollista, ei ollut totta tuntui, kuin olisi hän ollut aivan toinen kuin miltä hän näytti. Mutta minkälainen hän oli? Eräänä iltapäivänä, kun Eugen ja Dora juuri olivat eronneet toisistaan ja Eugen oli mennyt omaan huoneeseensa, kuuli hän ovelleen heikosti koputettavan.
Hän tunsi heikosti hymyillen puolisonsa kasvot, ja kuullessansa lapsen ruikutusta, katsoi hän rukoillen siihen. Se pantiin hänen syliinsä, mutta muutaman silmänräpäyksen perästä oli hän taas tunnotonna. Richard istui uskollisesti vaimonsa sängyn vieressä, ja nyt teki hän, mitä hellin nöyryys ja huomio taisi keksiä. Mutta liian myöhään. Sairaus oli edistynyt tavattoman pian.
Gummidge ei ollut virkkanut mitään muuta, kuin kerran vaan heikosti huoahtanut, eikä ollut nostanut ylös silmiänsä teen jälkeen. "No, toverit", lausui Mr. Peggotty, istuen alas, "kuinka jaksatte?" Me sanoimme kaikki jotakin taikka katsahdimme ylös, tervehtiäksemme häntä, paitsi Mrs. Gummidge, joka vaan ravisti päätänsä, silmät kutimessa. "Mikä vaivaa?" sanoi Mr. Peggotty, lyöden yhteen käsiänsä.
Näin sanottuaan Klaus herra tuli aiwan lewolliseksi. Ei yhtään walitusta kuultu enää hänen suustansa. Hän huokaili waan wälistä raskaasti. Anna istuusi hänen wuoteensa laidalle, katsoi häneen äänettä, ja kyyneleet waluiwat hänen waaleille poskillensa. Hän näytti heikosti aawistawan, mitä oli tulossa. Sairas katsahti häntä silmin ja näytti kuin siitä säpsähtäwän.
Päivän Sana
Muut Etsivät