Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Mutta Hanneksen äiti? Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, että Hannesta kysytään. Mutta oliko nyt Kustaava kuullut, että kysyttiin häntäkin, alas pihalle se ainakin meni. Ja siellä vaan vähän aikaa puhui everstin pojan kanssa, joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitä he puhuvat. Ei kuullut. Kustaava tuli sisälle ja rupesi kohta pukeutumaan.
Kolmannella toverilla Aleksei Dmitrievitshilla sitä vastoin oli aivan varmat toiveet päästä sota-akatemiasta ja hänestä oli ilman vähintäkään epäilystä kerran tuleva mitä loistavin sotapäällikkö, jos vaan joku sota onnistui hänen aikanaan syttymään. Hanneksen suuri ystävyys tämän toverin kanssa perustui siihen, että heillä oli sama lempi-ala sotatieteissä, nimittäin linnoitus- ja aseoppi.
Tämä seikka suuresti lisäsi Vasilin surua, sillä näytti melkein mahdottomalta selvitellä Hanneksen eteen koko se monimutkainen, tuhansien ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden vyyhti, joka olisi tuolle suoraviivaisesti ja mutkattomasti ajattelevalle suomalaiselle osottanut, ettei tässä ollut Vasilin puolelta harjotettu mitään tahallista kaksinaisuutta.
Vielä vaikeampi oli arvata Hanneksen vaatimuksia päähineiden suhteen. Hän ei kärsinyt, että Kerttu juoksi kadulle paljainpäin. Mutta pääliina ei ollut myöskään hänen mieleensä. Nyt syntyi kysymys: mikä siis oli Hanneksen mielestä päähän pantava?
Hanneksen tulevaisuuteen vetoaminen oli näin osottautunut siksi pettämättömäksi sillaksi, jota myöten Kustaavan sai astumaan kaikkien entisten epäilyksiensä ylitse. Punaseen nokkaansa nuuskaa töhertäen Frans nyt rupesi sanomaan: Kuuleppas Kustaava kulta, oletko sinä nähnyt minkään upseerin keskellä päivää kulkevan näillä meidän kaduillamme? Kustaava vastasi: En ole kyllä nähnyt.
Ruhtinas ymmärsi silloin, että jotain täytyy heti tehdä hirmuisen katastrofin välttämiseksi. Ja siinä tarkotuksessa hän veti miekan huotrastansa. Hän tahtoi alkamalla tappelun estää Hanneksen alkamasta. Ja minä sanon sinulle, huusi hän muka äärimmäisessä vimmassa Boris Mihailovitshille, että ellet heti vanno luopuvasi siitä aikeesta, sivallan minä sinut päättömäksi tuohon paikkaan!
Hän kävi yhä heikommaksi ja lakastui kuin kukkanen, joka myrskyn kestettyään on jälleen kohottanut päänsä ihailemaan ilmaa, joka ei enää kuitenkaan ole sovelias hänen elämällensä. Hän oli uhrannut elämänsä armaansa ja isänmaansa tähden, mutta joita kumpaistakin oli onnettomuus kohdannut. Kolme päivää siitä, kun tapasimme Hanneksen Lyylin haudalla, vaipui hän vuoteelleen, josta ei enää noussut.
Myöskin Kerttu katseli ovenraosta Hanneksen kurittamista hartaana kuin olisi jotakin pyhää toimitusta suoritettu, ja muisti Hanneksen sanat: »Sinua Kerttu ei kukaan kurita, siis minun täytyy se tehdä», ja uudestaan päätti häntä aina totella. Kerttu oli melkein aivan varma siitä, ettei Kustaava ollut everstin luona mitään asiata saanut toimitetuksi.
Vasilia oli vastustamattomasti vetänyt puoleensa ensiksi vaan Hanneksen harvasanainen, mörähtelevä miehekkyys, sitten hänen ehdottoman luja toveri-uskollisuutensa, ja vihdoin tuo ihmeteltävä sekotus hämmästyttävästä voimasta ja samalla lämpimästä sydämmestä. »Kuule, et suinkaan sinä vaan suuttunut» ne sanat vetivät Vasilin itsensähalveksimisesta takasin ihmisten ilmoille kuin väkevä käsi vetää hukkuvan suosta.
Mutta nyt kuului Hanneksen huolestunut huudahdus: Kuule, et suinkaan sinä vaan suuttunut? Ja Vasili tunsi kuinka Hanneksen lämmin sydän kiehtoi hänet aivan kuin lapsen äidinsyliin. Heistä oli muutaman vuoden kuluessa tullut suuret ystävykset.
Päivän Sana
Muut Etsivät