Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Yöllisen soudon aikana satutimme usein yksinäisiä jääkappaleita ja monet kerrat kuulimme loiskahtavaa ääntä, joka varmaan tuli siitä, että joku hyle meidän soudostamme pelästyen heittäysi mereen. Nauraen sanoi Pekka muutamakseen: "koetetaanpa soutaa hiljaa hiipimällä ja aivan äkkiarvaamatta tavata hanhia."
Jos olisitte viime keväänä nähnyt nuoren majesteetin Ystadin luona Skoonessa! Siellä oli ripustettu eläviä hanhia hirsipuihin, ja talonpoikaisvaimoja ja tyttöjä koottiin suuret joukot ratsastamaan täyttä laukkaa ja vetämään kaulat poikki hanhilta; ja jokaisesta hanhenpäästä saivat he tukaatin. Mitä siitä sanotte, kreiviseni?
Tella ryökkinän kengätkään eivät sovi, jos noita joskus jalkaani iltasilla pistäisinkin, hän kun nyt kulkee pienissä kesäkengissään nätti näet olla pitää! Hei vaan onnellisten elämätä. Toista se on meidän meikäläisten! Ohoi vaan! No eikös ne nyt ikinä tahdo palaa nuo siunatut puut? Koeta nyt puhaltaa oikein. Herra tahtoo kahvia. HESSU. Hm! sanoi Haikolan Matti kun hanhia tappoi.
Se oli niin huono paikka, ett'ei sitä nyt torpparin kuoltua enää pidettykään varsinaisena torppana, josta olisi pitänyt päiviä suorittaa. Hyväntahtoinen herra oli jättänyt sen jonkinlaiseksi eläkkeeksi leskelle, jolla ei ollut muuta veron suoritusta kuin elättää ankkoja ja hanhia herrasväelle, niitä kuin ei huolittu pitää kartanossa kaakotuksensa tähden, vaan ainoastaan herkkuna pöydällä.
Viittaus siitä, ettei hän vielä ollut seisonut kunnianportaiden alimmalla asteella, vaan että oli vielä jotakin, jonka kautta hän astui alemmas, saattoi Amrein äkkiä hämille. Itse puolestaan hän ei siitä mitään hyötynyt, mutta tästä puolin hän ei sallinut enää Damin olla yhdessä hänen kanssaan hanhia paimenessa.
"Minulla ei ole mitään, on kaiken lisäksi vielä veli, joka tosin on terve ja väkevä, mutta josta minun täytyy vielä huolta pitää, ja minä olen hanhia paimentanut ja olin viimeinen kylässä, siinä kaikki, mutta vähimmästäkään vääryydestä ei minua käy moittiminen, ja siinä taaskin kaikki ja siihen katsoen, mitä ihminen on oikeastaan saanut Jumalalta, en väisty hivuskarvan vertaa minkään ruhtinattaren edestä, olkoon hänellä vaikka seitsemän kultaista kruunua päässään.
Mutta hän ei kuullut muuta, kuin että viime syksynä lähellä asuvan maasoturin pikkuinen poika, joka paimensi äitinsä hanhia metsänrinteellä likellä luostaria, välisti kuuli miehen äänen, joka lauloi sen tornin akkunasta, jossa luostarin vankihuone on.
»Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle, ettet sinä saa laskea hanhia ulos!» sanoi emäntä ja hyökkäsi kuin salama piian niskaan. Sitte tuli sisäpiian vuoro. »Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäreitä? Pitääkö tuonkin tuolla seista ulkona, jotta senkin vanteet kalisevat irti? Jos vielä kerran jätät sen sinne, niin kyllä sinut opetan!»
Kaupungin portilla en, kuten tavallista oli, tavannut vartioita, vaan sen sijaan hanhia, kanoja ja hämmähäkin seittiä ynnä muuta semmoista. Kaduilla astusteli sikoja ja filosoofia kaikessa sovinnollisuudessa, joita ainoasti ulkonaisen luomislaadun puolesta saattoi eroittaa toisistansa, sillä ruokottomia olivat kaikki tyyni.
Hän kehoitti minua erikoisesti pitämään hanhia silmällä ja ampumaan niitä niin monta kuin mahdollista. Koetin saada hänet ymmärtämään, että valtakirjani eivät minulle myöntäneet kuin muutamia harvoja kappaleita kutakin eläinlajia, mikä oli kuitenkin hänen mielestään joutavaa pikkumaisuutta. Olimme toivoneet ehtivämme järvelle tämän päivän illaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät