Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
"Näin kasvoin ja vartuin kuin kukka ilman auringonpaistetta. "Rakkain paikka maailmassa oli minulle isäni Eutarikin hauta hiljaisessa kuninkaallisessa puutarhassa Ravennassa. "Siellä hain kuolleelta rakkautta, jota en eläviltä saanut. Joka kerta, kun pääsin vartioiltani karkuun, riensin sinne kaipaamaan ja itkemään.
Ja niin suuri on tottumuksen voima, että vaikka jo aloin olla vakuutettu siitä, että pojalle oli jotain tapahtunut, pukeuduin kuitenkin kävelytakkiini, hain hatun päähäni ja otin mukaani kepin lähtiessäni häntä etsimään. Mutta mitä olisi hänelle voinut tapahtua? Seisoin siinä vähän ymmällä. Rantaan oli häntä kielletty menemästä, ja tähän saakka hän oli kieltoa totellut.
Juttu on ikävä, sangen ikävä. Hitto vieköön jos minä sitä ymmärrän kuinka hän tässä voi nahkansa pelastaa. Neiti Kortman. Pyydän saada vastata kirjallisesti. Mutta yksi seikka minua vähän kummastuttaa. Kun 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran hain valtioapua, niin herra pormestari silloin oli minun lämpimimpiä ja innokkaampia puolustajiani. Ja nyt ? Pormestari. Asia on asia, hyvä neiti.
Minä hain lohdutusta Jumalan sanassa, vaan en siinäkään löytänyt mitään virvoitusta; sillä minä olin kokonaan käynyt typeräksi. Monta kertaa menin minä likellä juoksevan kosken tykö, siinä tarkoituksessa että lopettaa viheliäisyyteni, mutta kuin minä tulin paikalle niin ei enää ollutkaan rohkeutta siihen.
Minä hain lohdutusta kaikkein murheellisten lohduttajalta ja, maistettuani puhtaasta, mutta sorretusta sydämmestä lähteneen rukouksen suloisuutta, nukuin rauhassa, huolimatta siitä, mitä tuleva oli. Seuraavana aamuna herätti minut vanginvartija, ilmoittaen, että minua vaaditaan Oikeuden eteen.
Ikäänkuin taakka putosi hänen sydämmeltään, kun hän näki, että Kaisu oli poissa, ja hän sanoi: »Suokaa anteeksi, isäntä hyvä, että nyt tahdon puhua suuni puhtaaksi. Sen tytön, jota morsiamekseni hain, tapasin tuolla ulkona, mutta hän ei ollutkaan, niinkuin luulin, teidän tyttärenne.»
Tällä välillä olen käynyt suuressa kirjastossa ja ottanut sieltä silmäilläkseni Gyarmathin, josta ennen vaan lukusanoja hätäiseltä hain. Mainitun kirjan löysin varsin arvolliseksi, enemmin kuin senaikuisesta voisikaan luulla.
Hän näki edessänsä neidon niin kauniin ja suloisen, jommoista harvoin näkee, ja sanoi nyt sydämmestänsä: »Tyttö, minä tahdon sinut omakseni, vaikka olisit köyhempi kuin oletkaan. Minä hain rikasta Kuuselan tytärtä, se on tosi, mutta nyt antaisin osan rikkaudestani, jos sinut omakseni saisin.»
Oikeen sielussani kirventelee kuin ajattelen sen päälle... Mutta ajatelkaamme vielä sen asian päälle, rakas Elina. Muista se kuinka paljon olemme saaneet kärsiä aikanamme. Muista vielä, että meillä on seitsemän lasta, ja että ainoastaan kolme niistä voi asua ja häin tuskin tulla toimeen talossamme.
Vähän ajan perästä hän sanoi alakuloisena: Tiedätkö, minä olin aivan pakahtua suruun, kun kahlasin siellä lumessa ja hain paikkaa. Ja itkuun heltyen hän lisäsi: »Miksi todellakin viedä niin kauas!» Silloin minä menin sen eläkeukon luo.
Päivän Sana
Muut Etsivät