United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta oliko tuo nyt laita, että hänet jätettiin näin yksin. Ja hän alkoi huutaa niin kovaan kuin hän jaksoi: Giafar! Mesrur! Missä te olette? Kiiruhtakaa tänne! Kalifi ja Giafar olivat pakahtua nauruun esirippunsa takana. Mutta kun Abu Hassan ei lakannut huutamasta, vaan oli herättää kaikki naapuritkin melullansa, niin hänen äitinsä meni hänen luokseen ja kysyi mitä ihmeen peliä hän piti.
Tiesihän hän olevansa Abu Hassan, äitinsä poika eikä kukaan muu, vaikka harhakuvat hänen ympärillään näyttivätkin niin ihmeen eläviltä. Ja hän laskeutui jälleen maata. Mutta rauhaa hän ei saanut. Tuskin hän oli painanut korvansa vasten tyynyä, kun Giafar astui hänen luoksensa ja kuiskasi hänen korvaansa: Kaikkeinarmollisin herra ja kalifi, sanoi hän, et koskaan ennen ole nukkunut näin kauan.
Giafar antoi nyt Abu Hassanin äidille sienen, joka oli kastettu etikkaan, ja neuvoi häntä miten hänen tuli pitää sitä poikansa nenän alla saadakseen hänet heräämään. Vanha vaimo tekikin niinkuin häntä neuvottiin ja vetäytyi sitten nopeasti pois vuoteen äärestä. Kaikkein ensiksi kuului kova aivastus, sitten Abu Hassan avasi silmänsä ja katseli unisena ympärilleen. Giafar! huusi hän. Mesrur!
Hän vaipui kokoon istuimelleen, pää painui alas rinnalle ja hän nukahti sikeään uneen. Kalifi viittasi Giafarille ja käski hänen heti mennä hakemaan pari vahvaa kantajaa. Hetken kuluttua Giafar palasikin jo takaisin mukanaan kaksi orjaa, jotka nostivat Abu Hassanin olkapäilleen. He kantoivat hänet kuninkaalliseen palatsiin ja laskivat hänet sohvalle Harun al Rashidin omassa makuuhuoneessa.
Mutta Giafar kiiruhti hänen jäljessään ja vei hänet juhlallisesti koristeltuun ruokasaliin, missä viidensadan hengen suuruinen kuoro alkoi laulaa kaikkein ihanimpia lauluja samassa hetkessä kun hän astui sisään. Seitsemän kultaista kynttiläkruunua riippui katosta ja niistä levisi valo, joka oli päivänvaloakin voimakkaampi.
Hänen täytyi tunnustaa, ettei hän itsekään olisi voinut niistä suoriutua sen paremmin. Kun kaikki asiat vihdoin olivat suoritetut, ja Giafar aikoi julistaa neuvottelun päättyneeksi, niin Abu Hassan käski hänen vielä odottaa hetken aikaa. Anna avata ovet vielä kerran! sanoi hän.
Ja kaikki palvelijat ja hoviherrat asettuivat kahteen riviin, ja kun Abu Hassan ja Giafar kulkivat heidän ohitsensa, niin he sanoivat kaikki kovalla äänellä: Allah antakoon armolliselle hallitsijallemme hyvän päivän!
Kaikki orjat hyökkäsivät esiin samalla kertaa, toiset toivat pesuvettä, toiset hyvänhajuisia öljyjä, toiset taas vaatteita ja kallisarvoisia koristeita, joilla he koristivat uutta kalifia. Kun hän oli valmis, huusi Giafar: Tehkää tilaa kalifille!
Koska Giafar näytti rehelliseltä ja siivolta palvelijalta, vieläpä varsin herrasmaiseltakin, niin ei Abu Hassanilla ollut mitään sitä vastaan, ja iloisesti jutellen kaikki kolme astuivat hänen asunnollensa. Kalifi huomasi, että Abu Hassan oli erittäin miellyttävä nuori mies, ja mitä vieraanvaraisin isäntä. Pöytä oli katettu, kun he saapuivat perille, ja täynnä mitä herkullisimpia ruokia.
Giafar viittasi vahdeille, ja ovesta astui nyt sisään surkean näköinen imani, jota kaksi henkivartiostoon kuuluvaa miestä talutti. Asian laita oli nimittäin se, että Abu Hassan oli asioiden käsittelyn väliaikana antanut käskyn hakea paikalle tuon kelvottoman papin josta hän edellisenä päivänä oli puhunut Harun al Rashidille. Hän ei ollut unohtanut, miksi hän oli halunnut tulla kalifiksi.