Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Vanhan lehmuksen latva taittui, ja sen lehdet lentelivät kuin myrskyn ajamina sinne tänne. Preussilaiset olivat tähdänneet liian korkealle, ja luodit olivat onneksi lentäneet puuhun. Dominique veti Fränzchenin mukanaan pois, ja isä, joka seurasi heitä, huusi: »Menkää kellariin, lapset, siellä olette turvassa».
Tämä vastaus rauhoitti Dominiquea, ja hän sanoi Fränzchenille, ettei hän omasta puolestaan milloinkaan olisi ajatellutkaan pakoa, sillä siksi kovin huolestutti häntä Fränzchenin ja hänen isänsä kohtalo. »Preussilaisilta voi odottaa mitä hyvänsä», sanoi hän, »he ovat valmiit kostamaan heikoille vanhuksille ja turvattomille naisille.
»Vain yksi tunti antakaa minulle vielä aikaa, yksi ainoa tunti!» Mutta preussilainen upseeri oli taipumaton, antoipa hän jo kahdelle miehistään viedä Fränzchenin pois, että tuomio voitaisiin panna toimeen. Mutta voiko hän sallia, että hänen isänsä murhattaisiin syyttömästi? Ei, ei!
Sotamiesten antoi hän jälleen poistua. Isä Merlier, joka rauhallisesti piippuaan polttaen oli katsellut asiain kulkua meni nyt Fränzchenin luokse, joka pelosta oli kadottamaisillaan järkensä, ja vei hänet huoneeseensa. »Mene nukkumaan, lapsi», sanoi hän, »huomenna kyllä asiat selviävät, ole huoletta». Hän jätti Fränzchenin yksikseen ja sulki varovaisuuden vuoksi hänen huoneensa oven.
Mutta Dominique ei näyttänyt käsittävän hänen sanojen tarkotusta, hän oli yhä suunniltaan hämmästyksestä. »Sinäkö se olet, sinä», änkytti hän, »ja millaisessa vaarassa olit! Hirveätä! Kun ajattelen, että olisit voinut syöksyä alas jokeen ah!...» Hän värisi, tarttui Fränzchenin käsiin ja peitti ne suudelmilla.
»Oma Fränzchenini, oma rohkea, hyvä Fränzchenini, jospa tietäisit; miten tulisesti sinua rakastan! Ah, yhtä vain pelkäsin, sitä, etten saisi nähdä sinua ennen kuolemaani! Mutta nythän sinä olet luonani, nyt ammuttakoot minut, jos heitä haluttaa!» Hän veti Fränzchenin luokseen ja painoi päänsä hänen olkapäätään vastaan.
Päivän koittaessa kuului äänekästä melua Fränzchenin korviin. Isä tuli avaamaan hänen huoneensa oven, ja hän lähti pihalle. Hän oli kalpea, mutta aivan rauhallinen. Mutta huomattuaan ulkona preussilaisen sotilaan ruumiin, minkä toverit olivat laskeneet levitetylle viitalle, ei hän voinut olla hätkähtämättä.
Hän ei nauranut milloinkaan, mutta luonnostaan oli hän iloinen. Hän näytti aina arvokkaalta, mutta etenkin vihkijäisiä toimittaessaan, ja tästä syystä pitivät kyläläiset hänestä aivan yhtä suuresti, kuin hänen rikkautensakin vuoksi, eivätkä lainkaan halunneet itselleen toista pormestaria. Hänen vaimonsa oli kuollut ja oli jättänyt hänelle yhden ainoan lapsen, hänen tyttärensä Fränzchenin.
Päivän Sana
Muut Etsivät