Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Tätä kesti noin parin tunnin ajan, päällikköä alkoi pitkästyttää ja hän hyräili välinpitämättömästi erästä laulua. Fränzchen ja Dominique seisoivat pihalla, silmäillen utelijaina alemman rintanojan ylitse. He seurasivat erityisellä mielenkiinnolla erään nuoren sotilaan liikkeitä, joka oli asettunut joen rannalle vanhan kumoon käännetyn veneen taakse.
Häneltä pääsi puoleksi pidätetty huudahdus, ja hän vaipui maahan kuopan reunalle. »Etsitkö minua, Fränzchen», kysyi Dominique. »Etsin», vastasi Fränzchen, hänen päässään humisi ja hän tiesi tuskin, mitä sanoi. »Mitä on sitten tapahtunut?» kysyi Dominique pelästyneenä. »Oh, ei mitään, ei mitään», sopersi hän, »olin vaan niin huolissani ja halusin nähdä sinua».
Upseeri ei hymyillyt, vaan seisoi vakavana ja jäykkänä; oltuaan hetkisen vaiti kysyi hän jälleen: »Onko hän jo pitemmän aikaa asunut täällä?» Tyttö nyökäytti päätään. »Sitten tuntee hän kai tarkasti läheiset metsät?» Fränzchen kohotti kummastuneena silmiään. »Kyllä», vastasi hän. Upseeri ei enää virkkanut Fränzchenille mitään, kääntyi pois ja antoi käskyn tuoda kylän pormestarin luokseen.
Kello kolmen ajoissa aamulla alkoivat preussilaiset valmistaa lähtöään. Upseeri oli jälleen mennyt Dominiquen luokse, ja Fränzchen tiesi, että tämä silmänräpäys ratkaisisi hänen sulhasensa kohtalon. Hän pani kätensä ristiin ja rukoili.
Fränzchen, joka parhaillaan kattoi pöytää, ei näyttänyt vähääkään hämmästyneeltä eikä virkkanut sanaakaan, mutta entinen hymy ilmestyi hänen suupieliinsä ja kuopat hänen punaisilla poskillaan tulivat jälleen näkyviin.
Hän toivoi ranskalaisten pian saapuvan, sillä heitä oli näyttäytynyt Savolin seuduilla, ja itsekseen ajatteli hän: Oi jospa he kiiruhtaisivat, jospa he jo olisivat täällä! Samassa löi Rocreusen tornikello. Fränzchen hätkähti, selvästi kaikui hänen korviinsa yksitoista lyöntiä kaksia tuntia olivat kuluneet! Kauhistuneena hypähti Fränzchen pystyyn.
Ja yhä uudelleen ja uudelleen vakuutti Fränzchen, ettei ollut mitään tapahtunut ja että hänestä vaan tuntui helpommalta saada olla hänen läheisyydessään. Fränzchen puhui katkonaisesti, joutui alinomaa pulaan ja koetti etsiä useita syitä. Hän käyttäytyi niin kummallisesti, ettei Dominique ilman hänen pyyntöjäänkään olisi tahtonut jättää häntä.
Sillä hän pelkäsi tyttären ryhtyvän johonkin, ja »naiset pilaavat vaan kaikki, sekaantuessaan vakaviin asioihin», arveli hän; muita kun hän ei pääse huoneestaan poistumaan, niin hän varmaankin vihdoin rauhoittuisi ja kävisi nukkumaan. Mutta Fränzchen ei saattanut nukkua, hän istahti riisuutumatta vuoteensa reunalle ja alkoi kuunnella.
Dominique oli varmaankin saavuttanut vastaisen rannan, sillä Fränzchen ei enää nähnyt veneestä jälkeäkään. Silloin kaikui askeleita yön hiljaisuudessa, kuului käheä huuto ja ruumiin kumahtava kaatuminen sitten oli kaikki hiljaa. Fränzcheniä värisytti, hänestä tuntui, kuin olisi kuolema koskettanut häntä jäisellä kädellään, ja kauhistuneena tuijotti hän pimeään yöhön.
Sokeassa rakkaudessaan oli hän siis tehnyt tyhjäksi hänen huolenpitonsa ja pilannut kaikki! Mutta isä Merlier ei ollut uskovinaan tyttärensä sanoja. »Hän on hullu», sanoi hän, »älkää häntä kuunnelko, hän ei tiedä, mitä sanoo». Fränzchen heittäytyi kädet ristissä polvilleen ja aikoi uudelleen vakuuttaa syyllisyyttään, mutta isä ei antanut hänen puhua.
Päivän Sana
Muut Etsivät