Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Tohtori Hammerfieldin lailla hänkin oli tottumaton Ernestin rajusti hyökkäävään väittelytapaan. »Kahdeksannentoista vuosisadan historia on kirjoitettu», ehätti Ernest sanomaan. »Ja ellei kirkko ollut mykkä, eivät kirjatkaan sen mykkyydestä kertoisi.»
Nuorukainen ei halunnut luopua kengistään, vieläpä yritti panna tappeluksi, kunnes sai tuntea Ernestin sepänkäsien voimaa. Carlson kertoi myöhemmin, että ne olivat aikalailla puristaneet hänen jalkojaan ja hieroneet varpaat verille, mutta hyvin hän oli onnistunut tehtävässään.
Eivätkä he ainoastaan päässeet pakoon, vaan sen lisäksi kukin heistä saatettiin edeltäkäsin varattuun piilopaikkaan. Ainoa toveri, jota emme voineet pelastaa, oli kongressimies Arthur Simpson, sillä hän oli jo kuollut Cabanasissa koviin tuskiin. Kahdeksantoista seuraavaa kuukautta oli ehkä onnellisin aika minun elämässäni Ernestin kera. Koko sinä aikana me emme koskaan eronneet.
Mutta hän on liian jyrkkä, liian jyrkkä.» Ernest tuli eräänä iltana isän kanssa. Piispa oli jo saapunut, ja me joimme teetä verannalla. Ernestin sanottiin yhä edelleen viipyvän Berkeleyssa sen tähden, että hän opiskeli biologiaa yliopistossamme ja valmisteli paraikaa uutta kirjaansa, jonka nimi oli »Filosofia ja vallankumous». Veranta näytti ikäänkuin käyvän liian pieneksi, kun Ernest saapui.
Ovelimmat lakimiehet kutsuttiin tekemään kumoamattomia testamentteja, mutta särkymättömiä niistä ei silti tullut; ja sangen usein sama lakimies, joka oli testamentin tehnyt, yhtä mielellään otti sen runsaasta maksusta rikkoakseen. Hän nousi ja muutamin valituin sanoin, joiden pohjasävy oli ivallinen, esitteli Ernestin.
Minun teki mieleni huudahtaa ilosta nähdessäni Ernestin enenevän rauhattomuuden ja kärsimättömyyden. Vihdoin häneltä loppui maltti. »Missä on vaimoni?» hän kysäisi yksikantaan. »Hän nukkuu vielä», vastasin. Se oli jännittävä hetki. Mutta minun ääneni oli vallan outo, eikä hän voinut huomata sen sävyssä mitään tuttua. Ruokailu jatkui.
Hän kohtasi siellä pian kaikki linnan naiset ynnä linnan ympäristöllä asuwia perheitä, jotka oliwat rientäneet paikalle katsomaan sodan tuhoja ja toiwottamaan onnea yleisesti rakastetulle komendantille. Ernestin silmät lensiwät pikaisesti ympäri salin. Ne seisattuiwat yhtäkkiä erääsen seuraan, jossa istui kolme nuorta naista ja heidän edessään eräs nuori upseri.
Hän käsitti selvästi uhkaavan vaaran. Hän näki joutuneensa satimeen ja koetti pelastua siitä. Saamatta tilaisuutta käyttää hyväkseen ystäväinsä apua, sellaisten kuin isän, Ernestin ja minun, hänen oli yksinään selviydyttävä tukalasta asemastaan. Ja sairaalan pakollisessa yksinäisyydessä hän parani. Hän tuli järkiinsä jälleen.
Minä olin oppinut tuntemaan elämää ja yhteiskuntaa pelkästään tietopuolisesti. Ja se kaikki oli näyttänyt sievältä kirjanlehdillä, mutta nyt näin elämän itsensä. Jacksonin käsivarsi oli elävä tosiasia. Ja minä saatoin kuulla korvissani Ernestin sanat: »Tosiasia, kieltämätön tosiasia!» Se, että meidän koko yhteiskuntamme lepäsi verisellä pohjalla, tuntui kauhealta, mahdottomalta.
Siitä puhuttaessa Ernest tavallisesti pudisti päätään ja virkkoi: »Kuinka paljon teillä on kivääreitä? Tiedättekö, mistä voitte saada vankasti lyijyä? Kun tulee kysymys voimain mittelystä, niin siinä on paremmalla puolella se, jolla on muutakin kuin nyrkkejä käytettävänään.» Loppu. Kun tuli aika Ernestin ja minun lähteä Washingtoniin, ei isä seurannut meitä sinne.
Päivän Sana
Muut Etsivät