United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seurue oli mitä parhaimmalla tuulella. Sukkeloita, sattuvia kokkapuheita seurasi sydämelliset naurunpuuskaukset. Minusta tuntui kuin olisin tullut teloituspaikalta, jonka kauhut olivat muuttaneet kyyneleeni vereksi, täyttäneet mieleni synkällä surulla, säälillä ja epätoivolla, ja olisin äkkiä eräässä läheisessä metsän aukeamassa tavannut joukon iloisia räyhääjöitä.
Hän oli kyllä nähnyt miten elonkipinän hehku muuttui päivä päivältä yhä heikommaksi, hän oli nähnyt tuskien kiertävän virnalleen nuo kuumeesta hohtavat kasvot ja kuitenkaan niin uskomattomattomalta kuin parantuminen näyttikin ei hän hetkeksikään ollut menettänyt toivoaan, hukkuvan epätoivolla pysytteli hän siinä kiinni. Se ei ole totta, sanoi hän vielä kerran.
Oi taivaan Isä, miksi loit Sä ihmisen niin kurjaksi ja mitättömäksi, miksi eksytit hänet tänne, maallisen elämän turhuuteen ja katoovaisuuteen? Sä rakkauden Jumala, miksi olet niin kova ja armahtamaton! Nureksivalla epätoivolla silmäili vaimo syksyn harmaata taivasta.
Mutta oikeastaan hän kiukkuisella epätoivolla paadutti mieltään ihmeellistä ruokahalua vastaan, joka tuon katalan hajun vaikutuksesta oli hänessä heräämässä. Hän melkein kauhulla huomasi joutuneensa sotaan itseään vastaan, huomasi, että toinen puoli hänen luonnostaan todella himoitsi tuota kiellettyä ruokaa. Taavi huomasi kysyvän katseen, jonka Kirsti loi Mirandaan.
Tämä tapaus täytti hänet semmoisella epätoivolla, että, niinkuin hän jälestäpäin tunnusti, "hänen sydämensä ja sisällyksensä vääntyivät ja hän kävi heikoksi kuin lahonnut puu". Siinä määrässä oli hän rauennut, että, kun joku Pequodi-Indiani otti hänet kiinni vähän matkan päässä joesta, hän ei vastustanut, vaikka hänellä oli sekä suuri ruumiin voima että sydämen uskallus.
Oi taivaan Isä, miksi loit ihmisen kurjaksi ja mitättömäksi, miksi eksytit hänet tänne, maallisen elämän turhuuteen ja katoovaisuuteen? Sä rakkauden Jumala, miksi olet niin kova ja armahtamatoin!" Nureksivalla epätoivolla silmäili vaimo syksyn harmaata taivasta.
Varsin viaton mies johdatetaan pääsemättömäksi ilkeinten rikosten teentöön ja heittää viimein henkensä koviin tuskiin. Tässä on myöskin tuo suuri kysymys viritetty, mutta vastausta siihen ei saada. Tämmöiset teokset täyttävät mielen epätoivolla ja elämän synkkä salaisuus muuttuu yhä synkemmäksi." "Mutta meidän runoelmassamme on toisin. Kysymys on esitelty samalla tavalla.
Skotlannin sankari oli purjehtimassa sinne pienellä laivalla, laskien Dieppen satamaa kohti; silloin ilmautui taivaanrannalle toinen alus, jota merimiehet kohta rupesivat katselemaan epäilyksellä ja pelolla, pianpa hämmästyksellä ja epätoivolla. Wallace kysyi heidän säikähdyksensä syytä.
Tyhjä, toimetoin elämä näännytti hänen; luottamuksetoin avioliitto, kolkko koti, Robertin alituista kärsimystä osoittava ilme, joka täytti hänen tuntonsa välistä ylenmääräisellä hellyydellä ja epätoivolla, kun ei saanut ottaa osaa noihin sieluntaisteloihin, väliin taas vain kiusasi häntä kaikki tuo katkeroitti ja raateli hänen sydäntään.
Ja Fränzchen kärsi tuhat kertaa entistä suurempia tuskia. Hän seisoi pihalla, odottaen kiihkeästi ranskalaisia, joilta yksin oli pelastus odotettavissa. Mutta tunti toisensa jälkeen kului, yö tuli, eikä pelastajia kuulunut. Isä aikoi hellävaroen viedä tyttärensä pois, mutta tämä ei lähtenyt; isä jäi silloin hänen luokseen, ja he odottivat ja odottivat yhä suuremmalla epätoivolla.