Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Minä tyydyn isäni tahtoon, vastasi Ester nöyrästi. Yksi tunti tai oikeammin muutamat sanat olivat muuttaneet hänen mielensä. Mikä vastikään oli näyttänyt hänestä onnettomuudelta, siitä oli nyt tullut hänelle pelastus. Hyvä on, sanoi isä, ikäänkuin ei muusta olisi voinut olla puhettakaan. Kutsu tänne Benjamin; minä tahdon tehdä tilini tämän maailman kanssa, enkä jouda vitkastelemaan. Penna tuli.
"Niin, Benjamin." "Tuonne päin ne menivät. Kosta äitimme!" Lapsi oli viitannut vasemmalle. Astuttiin siihen suuntaan. Vähän matkaa eteenpäin, lähellä Pistewache'n putousta, yksi hänen veljistänsä, se, joka oli häntä lähinnä iässä, antoi saman osviitan ja kertoi: "Kosta äitimme!" Kolmas lähellä Saint-Maurice'a. Tässä kauppalassa oli kaikki ylös-alaisin. Siellä täällä suuria nuotiotulia.
Benjamin Franklin, se rakastettava ihmisystävä, kuuluisa Amerikan kansalainen, ylistetty oppinut. Eräs tieteellinen toimi oli hänet nyt juuri, lopulla vuotta 1752, saattanut Filadelfiasta Lontoosen, kussa hän aikoi viipyä moniaita kuukausia.
Benjamin Franklin oli sisaristansa ja veljistänsä nuorin; kasvatuksensa jäi vajanaiseksi, hän sai oppia ainoastaan lukemaan, lukua laskemaan ja kirjoittamaan; muutoin täytyi hänen itsensä etsiä keinoja tyydyttääkseen tiedonhaluaan. Jokaisen hetken, jonka tuo väsymättömästi ahkera ja opin-halukas nuorukainen sai liikenemään, käytti hän tietojen hankkimiseen.
Mutta enimmin liikutti Mariannen mieltä hänen kuopuksensa, Benjamin, jonka Charlotte oli piirustanut tammen alle makaamassa samassa pienessä vaunussa kuin hänen oma poikansakin, aivan yhdenikäinen Guillaume. "Setä ja veljenpoika", sanoi Mathieu leikillisesti. "Mutta setä on joka tapauksessa arvokkaamman näköinen, hän on viikkoa vanhempi."
Niinpä tahdon siis antaa sinulle hyvän vaimon, sanoi setä, vaimon, joka olisi Jumalan lahja paljon paremmalle miehille kuin sinä olet, Benjamin, ja joka voi tehdä Perttilästä oikean Herran paratiisin.
"Rakas isäni, jumaloitu äitini", sanoi Benjamin vielä, "minä se kuolen huomenna, ell'en saa matkustaa. Teidän kuolemanne odottaminen, suuri Jumala, eikö se olisi samaa kuin sen toivominen? Teidän täytyy elää vielä kauvan, ja minä tahdon myös elää." Taas syntyi hiljaisuus, sitten sanoivat Mathieu ja Marianne yhteen ääneen: "Matkusta sitten, lapseni. Se on oikein, ihmisen täytyy elää."
Léonce, joka oli viidentoista kuukauden vanha ja oli äsken vieroitettu sekä molemmat rintalapset Benjamin ja Guillaume; ja jotta hekin voisivat olla mukana juhlassa, oli heidän kehtonsa sijoitettu erikoiseen paikkaan. Tilaisuudessa oli siis läsnä kaksikymmentäneljä henkilöä eli kaksi tusinaa.
Pikaisesti kiiruhti neekeri ulos ja tuli hetkisen perästä takaisin lain vahvistama kirjoitus kädessään, jonka kautta hän vakuutti entiselle herrallensa kahdensadan louisdorin vuotuisen sisääntulon, niinkauvan kuin hän eli. Benjamin Franklin.
Mathieu ja Marianne istuivat keskelle, suuren tammen alle. Heidän oikealla ja vasemmalla puolellaan istuivat heidän lapsensa puolisojensa kanssa ja sitten Benjamin yksinään. Sen jälkeen istuivat muut parikunnat ikänsä ja sukupolvensa mukaisessa järjestyksessä. Naimattomat ja lapset valitsivat paikkansa mielensä mukaan iloisen melun vallitessa. Oi, mikä kunniakas hetki Mathieulle ja Mariannelle!
Päivän Sana
Muut Etsivät