Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Arvi huononi päivä päivältä; lääkäri ei enää antanut toivoa hänen parantumisestaan. Oli viidennen päivän ilta Arvin sairastumisen jälkeen. John istui vakavana tuolilla päänalustan kohdalla, Alma niinkuin ennen matalalla pallilla sängyn alipäässä. Kolkko hiljaisuus vallitsi huoneessa. Kuolema teki tuloaan. Arvin jalat ja kädet olivat kylmät. Henki korisi kurkussa, ruumis nytkähteli.
Opettajain kehotukset koulussa ihmisen velvollisuudesta kehittämään sielunlahjojaan, Arvin innokkaat sanat isänmaasta ja kaikkea uhraavasta työstä sen hyväksi, kaikki oli hänessä herättänyt tämän halun. Se oli sitte kasvanut päivä päivältä syksyn yksinäisyydessä.
Tämä ei ollut niin syvä ja ajatteleva kuin Arvi olisi toivonut, vaan kuitenkin vaikutti hän häneen sellaisella tavalla, ettei kukaan ennen häntä. Elsan avomielisyys, hänen herttainen sydämellisyytensä virkisti lämpöisen kevättuulen lailla Arvin suljettua luontoa. Eikä tämä kenenkään seurassa tuntenut itsensä niin vapaaksi kuin Elsan.
»Miksi jätitte minut yksin; vaikka tiesitte, että ne minua vainoovat?» »Herra Jumala ketkä?» Alma ei vastannut; hän alkoi selvitä. »Vilustaa», sanoi hän viimein. »Onko ihme, hyvä rouva, kun olette aivan märkänä hiestä. Lähtekää pian sänkyynne takaisin.» »Ei sänkyyn; Arvin haudalle minä tahdon. Kuka tulee auttamaan päälleni?» »Mutta jaksatteko te?»
Vaan kun he sitte olivat soutaneet vähän aikaa ja aava ulappa avautui heidän silmiensä eteen eikä Arvi voinut pidättää ihailuaan tämän Suomenmaan ihanuudesta, silloin huomasi Aini erehtyneensä Arvin suhteen, iloissaan tästä avasi hänkin mielensä, ja näin he nyt alkoivat kertoa toisilleen ajatuksistaan ja tuumistaan.
Toisessa veneessä taas oli Aini joutunut Arvin kanssa innokkaasen keskusteluun. Arvin sanat edellisenä päivänä, että hän tahtoisi oppia kansansa kieltä, olivat Ainin mieleen painuneet. Hän olisi tahtonut tietää, asuiko todellakin lämmin isänmaanrakkaus tuossa pojassa, jonka hän oli luullut niin välinpitämättömäksi, mutta hän ei kuitenkaan arvannut sitä kysyä.
Hän oli edellisenä päivänä päättänyt koulunkäyntinsä ja vanhemmiltaan saanut luvan kohta lähteä Helsinkiin, ollakseen hänkin mukana Arvin ylioppilasjuhlassa. Vaaleassa kesäpuvussaan näytti hän niin sievältä, että moni loi katseensa häneen, kun hän iloisena ja herttaisena seisoi rautatien edustalla toveriensa ympäröimänä.
Aurinko jo laskehti, oli illallisen aika. Hän meni rantaan, valeli silmiään kylmällä vedellä ja otti lapset mukaansa ylös. Ruoka oli pöydässä, hän pyysi Arvin kutsumaan isää. »Ei pappa syökään», ilmoitti Arvi, palatessaan isän huoneesta. Alma hoiti lapsia puhumatta sanaakaan, laittoi heidät levolle ja meni itsekin. Mutta ei hän unta saanut. Tunti vierähti ja ympärillä hiljeni kaikki.
Lue itse, Aini, kyllä sinä saat, Arvi varmaankin antaisi sinun sen tehdä, sanoi Elsa kehottaen, kun Aini näytti viivyttelevän. Aini olikin ensin vetäytynyt takaisin nähdessään Arvin kirjeet. Hänen sydämeensä pisti niin kummallisesti, Arvi oli Elsalle kirjoittanut tuollaisen joukon kirjeitä ja hänelle ainoastaan yhden!
Kukaan siis ei ihmetellyt, kun Arvi Eek koulun parhaimmalla todistuksella laskettiin yliopistoon. Leeni ja hänen piirinsä seurasivat uteliaalla innolla Arvin kirjoituksia ja tutkintoja. Leeni oli oikein ylpeä siitä, että heillä oli tällainen etevä poika seurassaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät