Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Hän saattoi nyt hyvin selittää lähettäneensä hänet viemään uhrilahjoja Stabiaen ja Herkulaneumin Isiksen alttarille, sovintouhriksi jumalattaren murhatun papin, Apekideen hyväksi. Kun Kalenus olisi kuollut, viskattaisiin hänen ruumiinsa, vähää ennenkuin Arbakes lähtisi Pompeijista, syvään Sarnus-jokeen.
»Mutta sinä et silti halveksi rikkautta, Ione? Köyhät eivät tiedä, mitä elämä saattaa tarjota. Kulta on suuri taikuri se toteuttaa unelmamme se antaa meille jumalan voiman sen omistamisessa on suuruutta, valtaa se on väkevin, mutta nöyrin orjamme.» Taidokas Arbakes koetti Ionen häikästä aarteillaan ja kaunopuheliaisuudellaan; hän koetti hänessä herättää halua päästä kaiken näkemänsä omistajaksi.
»Kuulen tuhansien huulien toistavan, että hän on toinen Helena», Kalenus virkkoi maiskuttaen huuliaan, vaikka onkin epätietoista, viininkö vaikutuksesta hän sen teki vaiko huomautuksensa täydennykseksi. »Niin, Kreikassakaan ei kukaan häntä kauneudessa voittaisi», Arbakes arveli. »Mutta siinä ei vielä kaikki. Hänellä on sielu, jota voi vain omaani verrata.
Ja sitä tietä saisi tuo viekas Arbakes ennakkovarotuksen. On päivänselvää, että hän tahallaan pitää näitä kahta vangittuina. Ei, orjasi ovat kuitenkin onneksi kaikki kotosalla.» »Huomaan tarkotuksesi», Sallustus keskeytti; »pane orjat heti aseisiin. Kadut ovat tyhjät. Menemme Arbakeen taloon ja vapautamme vangit. Pian! Nopeaan! Mitä! Tänne Davus! Takkini ja jalkineeni, papyruslehti ja ruoko!
Solakka etiopialainen orjatar hymyili vahingoniloisena ottaessaan hänet vastaan ja viittasi häntä seuraamaan mukanaan. Puolitiessä tuli Arbakes, juhlapuvussaan, välkkyvin jalokivin. Vaikka vielä olikin kirkas päivä, oli talo ylhäisten tapaan keinotekoisesti hämärretty, ja lamput loivat rauhallista ja hyvätuoksuista hohdettaan kirjaillulle lattialle ja komeaan pylväistöön.
»Ja mikä», hän virkkoi matalalla, syvällä äänellään, »mikä tuo sinut, oi tyttö, Idän tietäjän huoneeseen?» »Hänen maineensa», Julia vastasi. »Mikä?» toinen sanoi ivallisesti hymyillen. »Voitko sitä kysyä, oi, viisas Arbakes? Eikö koko Pompeiji ole täynnä sinun suuren viisautesi mainetta?»
Kun tämä vallotus oli näin helposti suoritettu, saattoi Arbakes nyt täysin voimin ryhtyä toiseen, arvokkaampaan ja miellyttävämpään tehtävään ja hänen menestyksensä veljeä tavottaessaan näytti lupaavalta merkiltä voittoon sisarta vallotettaissa.
Hänen sanojensa voima jäi suureksi osaksi paksuun oveen, ja taas Arbakes alkoi nauraa hohottaa. Sitten hän polki kiivaana jalkaansa lattiaan ikäänkuin antaakseen kauan pidätetylle intohimolleen suurempaa vauhtia. »Kaikki Dalmatian kultakaan», hän huusi, »ei voi sinulle antaa leivänpalastakaan. Näänny nälkään, konna! Sinun kuolemanhuutosi kaikuvat vain näitä tukevia seiniä vastaan.
Nuo valot ovat niiden tietojen säihkykipinöitä, jotka luonto on saanut tointaan suorittaakseen; niiden avulla hän saa tietää tarpeeksi menneisyydestä ja tulevaisuudesta voidakseen omat päämääränsä toteuttaa. Punnitse sen mukaan, sinä hullu, minkäarvoisia sinun tietosi ovat!» Arbakes tunsi vapisevansa kysyessään edelleen: »Miksi minä olen täällä?»
Hän piti häntä vanhanajan viisaan kaltaisena, joka inhimillisistä intohimoistaan vapautuneena on päässyt tiedon salaisuuksien perille. Hänestä Arbakes oli vähemmän maallinen olento kuten hän itse, vaan pikemmin joku salaperäisen ja pyhän menneisyyden oraakkeli. Hän ei rakastanut, vaan hän pelkäsi häntä. Hänen läsnäolonsa oli vastenmielistä hänestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät