Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Eräänä päivänä sanoi tohtori Agnesille: "Kyllä te, neiti Agnes, olette hyvin sydämetön, kun ette koskaan ole edes huomaavinanne pastorin komeutta, vaikka hän kohta on uhrannut koko vuosipalkkansa punaisiin kravatteihin."
Kun vähäistä ennen hänen isänsä kuolemaa katsoin velvollisuudekseni mainita hänelle mutta minä kerron sinulle, jos maltat kuunnella, kuinka se oli". Minä juttelin siis Agnesille, kuinka olin puhunut köyhyydestäni, kokkikirjasta, kirjanpidosta ja kaikista muista. "Voi Trotwood!" nuhteli hän hymyillen. "Juuri sinun vanhaa, äkkipikaista käytöstäsi!
Tuosta, niinkuin hän olisi pelännyt olleensa kiittämätön täti Agnesille, kysyi hän häntä ja sanoi: "minä en voi koskaan kiittää sinua kylläksi kaikesta siitä hyvästä, mitä olet tehnyt minulle. Armollinen Herramme on sen muistava; sillä eikö Hän sanonut: 'mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä."
"Siinä tapauksessa", minä lausuin, "kirjoitan minä kohta täti Agnesille ja sanon hänelle, että hänen ei tarvitse lukea semmoisia rukouksia sinun ja minun puolestani. Sillä, mitä minuun tulee, se ei maksa vaivaa. Ja jos sinä tekisit niinkuin St. Elisabet ja jättäisit meidät, se musertaisi meidän kaikkien sydämemme, ja perheemme hajoisi tykkönään."
Minä matkustin ensin Canterbury'yn, että saisin sanoa hyvästi Agnesille ja Mr. Agnes kävi hyvin iloiseksi, kun hän näki minut, ja kertoi minulle, ettei talo ollut entisensä näköinen siitä kuin minä lähdin. "Minä olen varma siitä, etten minäkään ole itse kaltaiseni, kun olen poissa", vastasin minä. "Minusta tuntuu, kuin kaipaisin oikeata kättäni, kun olen ilman sinua.
Kun luin Agnesille, mitä kirjoitin; kun näin hänen kuuntelevat kasvonsa; viehätin häntä hymyihin tai kyyneliin; ja kuulin hänen sydämellisen äänensä niin vakavana puhuvan sen mielikuvituksen mailman varjokkaista tapauksista, jossa minä elin: ajattelin, mikä kohtaloni olisi voinut olla, mutta ajattelin vaan niin kuin, Doran naituani, olin ajatellut, mimmoisen olisin suonut vaimoni olevan.
Kirjeeni Agnesille oli innokas ja kiitollinen ja kertoi kaikki ne hyvät seuraukset, jotka olivat lähteneet siitä, että noudatin hänen neuvoansa. Hän vastasi ensi postilla minulle. Hänen kirjeensä oli toivokas, sydämellinen ja iloinen. Tästä silmänräpäyksestä saakka hän aina oli iloinen. Minulla oli nyt enemmän tekemistä, kuin koskaan.
Tietysti tätini heti sai tietää neuvottelun onnellisen päätöksen ja kaikki, mitä siinä oli sanottu ja tehty. Häntä ilahutti, kun hän näki minut niin onnellisena, ja hän lupasi viipymättä käydä Doran tätien luona. Mutta hän käveli sinä iltana niin kauan edestakaisin huoneissamme, sillä välin kuin minä kirjoitin Agnesille, että rupesin pelkäämään, että hän aikoi kävellä aamuun asti.
Minulle purjenuorat, huusi Agnes, tarttukaa te peräsimeen, ja laskekaa vene irti! Antti heräsi ja teki niinkuin hän käski. Mutta osaatteko te? Hän asetteli köydet Agnesille käteen ja neuvoi kuinka hänen tuli menetellä. Purjeet pullistuivat, vene kallistui ja meni huristen ulos järvelle, vesi sirisi kokassa. Kuinka hauskaa! huudahti Agnes.
Ehkä kertoi hän Agnesille parastaikaa mustasukkaisuudestani ja ehkä nauroivat minulle? Mahdottomalta se minusta ensin tuntui. Mutta kun tuo ajatus kerran oli iskenyt päähäni, en siitä enää erilleni päässyt. Jos hetkeksi sainkin sen karkoittumaan, tuli se kohta takaisin kahta voimakkaampana ja muodostui lopulta varmaksi uskoksi. Eilinen viha alkoi kuohua taaskin.
Päivän Sana
Muut Etsivät