United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eteenpäin, ylöspäin suikerteli tie, toisella puolellaan jyrkästi alasviettävä kallionrinne, toisella penkereittäin kohoava, juhlallinen kuusimetsä. Siellä täällä vilahti puitten latvojen lomasta esiin vihertävä järven pinta, ja etäisyydessä metsärajan yläpuolella häämöittivät aavemaisina alppien mahtavat huiput. Toini nojautui mukavammin vaunun selustaan ja sulki silmänsä.
Uteliaisuus voitti vihdoin, hän hiipi pimeään, likaiseen eteiseen ja tuli sitten pihalle, joka oli vihertävä kuin kaivon pohja; siellä ei ollut portinvartijaa, jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Ei ainoatakaan elävää olentoa, ei ääntäkään kuulunut.
Mutta vallien sisällä oli puutarha, tosin pieni ja ahdas, mutta somasti vihertävä varhaisen kevätauringon paisteessa, puutarha, jossa ruusut tuoksuivat ja jossa lempi oli löytänyt asuinsijansa, hiljaiset kuiskaukset varman piilopaikan. Tässä puutarhassa, seiniläiden ja akaasiain siimeksessä istui kaksi nuorta hiljaa puhellen illan viileässä ilmassa.
Koko tämän ihmisen ulkomuodosta: hänen liikkeistään, äänestään, katseestaan henki reippautta ja iloisuutta. Toinen tulijoista oli myöskin lyhyenläntä, luiseva ihminen. Hänen harmaiden kasvojensa poskiluut olivat hyvin ulkonevat, silmät olivat kaukana toisistaan ja niissä oli mainion kaunis, vihertävä väri, huulet olivat hienot, ilme kasvoissa päinvastoin synkkä ja haluton.
Vielä kauempana kallioryhmän pitkien varjojen keskellä nouseva aurinko suudelmillansa havautti aallon toisensa perästä, ja minusta näytti niinkuin aurinko, meri, vihertävä maa ja minä itse, kaikki tyyni olisimme nuoret, ja niinkuin Jumala isänrakkaudella hymyilisi meille. Ja eikö tavallaan niin ole? Eikö joka auringonnousu ole niinkuin uusi luominen? Eikö joka aamu ole niinkuin uusi elämä?
Katsellessaan tuohon tuota miestä, joka paitahihasillaan, hiukan kuluneessa liivissään, kiilloittamattoman paidankauluksen alla värinsä muuttanut vihertävä silkkihuivi, istui siinä kuin mikä ruotiukko saunan lasin alla virsikirjaa katsellen, halveksien hänen hienoksi petsattua pöytäänsä samettisine kirjoitusmattoineen ja mukavaa keinutuolia, tuli Robertin kuin ujostus ja häpeä itseään, joka tarvitsee kaikkia noita hienouksia ja mukavuuksia »lukujensa harjoittamista» varten; ilman niitä häneltä »ei työ suju» ja hänellä pitää olla väljä villaviitta yllään ja jalassa pehmoiset tohvelit.
Sillä raamattu sanoo, että Jumala maan päällä "ainoastaan katsoo ihmisten lapsia." Kukkulat, niinikään kuin kaupunkikin, ovat ainoastaan tomua, mutta noissa huoneissa ja noilla kaduilla on kuolemattomia ihmis-sieluja, ja kaikki nuot mies- ja vaimo-raiskat ovat Jumalan kuvaksi luodut, mutta niin ei kaunis ja vihertävä maa.
Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan aamiaistaan. Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa lumikinosta, ja neljäs kinostui paraikaa liedelle. Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka nyt oli ikäänkuin lumeen hautaantunut.
Siihen, minne ei metsän sisään näkynyt muuta kuin taivasta palanen puiden latvojen läpi, näkyy nyt vihertävä uhrivaara ja sen niemitse siintävät selät. Istuivat miehet aamun tultua keskelle kaskea käkikoivun alle einettä nauttimaan, jonka naiset olivat heille valmistaneet. Uuvuksissa olivat jäsenet oudosta työstä, mutta mieli oli hilpeä työaloja tarkastaessa.
Mutta pimeässä, haisevassa porttikäytävässä, jonka kylmyys verhosi hänen hartiansa kuin käärinliina, heräsi taas tuo hirveä muisto kauhealla voimalla: tässä oli sama porttikäytävä repeytyneine ja homehtuneine seinineen, ja sitten seurasi sama vihertävä, ummehtunut piha, joka muistutti kaivon pohjaa. Kaikki tuli esiin uudestaan, tuo kauhea näytelmä näyteltiin toisen kerran ja vielä hirveämpänä.