United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän uljaan huolettomuuden vuoksi oli hän kukaties ainoa koko hovissa, joka oli todella niin hilpeä kuin hän näytti. Tällä välin oli Cineaan ja Labeon asema omituinen. Molemmat katsoivat inholla Neron rikoksia. Cineaasta tuntui Burrhon kuolema kuin kova onnettomuus ja entisen ystävyyden muisto saatti tämän poismenon haikeaksi.
Niin saavuimme jälleen matalaan mökkiimme ja olin nyt ensikerran tullut tietämään vähän tämän maailman metkuja. Minä tutkin tuonen teitä. Lumi oli jo sulanut ja kesä tullut. Meidänkin turvemajamme ympärillä kaikki viheriöitsi. Minä olin iloinen ja hilpeä ja koetin voimiani myöten auttaa äitiäni kaikenlaisissa töissä, autinpa häntä perunain istuttamisessakin.
Nämä värssyt olivat ehkä hilpeä kyhäelmä joltakin puoleksi-valistuneelta filosofilta, joka tuossa kuvailtussa Ahrimanin jumaluudessa vain tunnusti siveellisen ja luontoperäisen pahuuden voiton; vaan sir Kennethin, Leopartin ritarin, mieleen ne tekivät ihan toisen vaikutuksen; ja laulettuina henkilöltä, joka vastikään kerskailemalla oli maininnut syntyperäänsä haltioista, ne soivat hänen korvissaan itse paholaisen ylistysvirreltä.
Pane poika marjaan, että oppii työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin ansainneesi? On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö. Tässä minäkin viivyttelen.
Hän oli yleensä hilpeä mies, mutta tänä iltana hän oli äkäinen ja pahalla päällä; vain hänen ruokahalunsa oli, luojan kiitos, entisellään, ja kun hän oli saanut syödäkseen, tuli hän hieman paremmalle tuulelle. »Onko isälle tapahtunut jotain ikävää?» kysyi Dorotea.
Aigarin silmät ovat päivänpaistetta ja hän itse hilpeä omenankukkanen, mutta Kunnevar kukoistaa ruusuna ja Miljan on kalpean kuun valkea lilja. Parsifal vesillä ja kukkasten keskellä, Parsifal illan puistoissa ja punervaliehuisessa tanssissa, neitojen silmät säteilevät hänellä sydämessä, neitojen posket hiipivät hänelle sydämelle, kenestä kukoistaa hänen rintansa?
Eloisa, hilpeä tunnelma hulmahti jälleen valloilleen, nyt vielä entistään ehompana, ikäänkuin tahtoen korvata sen mitä tässä suhteessa oli menetetty. Huvi- ja tanssikaudesta näytti senvuoksi tulevan erinomaisen loistava ja se alkoikin tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Mikä tämän harvinaisen juhlan aiheutti, siitä kertoo oma pikku tarinansa.
"Oh, kylläpäs sinä puhut! Olen hyvin tyytyväinen siihen, vaikka se onkin sininen", sanoi Anna. "Kiitoksia, isä!" "Eipä kestä", vastasi hilpeä isä, joka tunsi olonsa sangen hyväksi mökissään. "Tiedätkös, äiti?" aloitti hän hetken hiljaisuuden jälkeen, "minä en viivy kauan kotona, vaan matkustan kauaksi tänä talvena". "Minne sitten? Mikä se niin pitkä matka on?"
Kun hän oli nuori, hyvännäköinen, hilpeä ja elämänhaluinen, ja ennen kaikkea, koska hänellä oli rahaa ja maksoi aina itsensä ja usein toisten puolesta, hänestä tuli pian leijona Helsingin modernissa seura-elämässä, mies, jolle kaikki ovet ja sydämet olivat selkoselällään, eivätkä vähimmin naisten, jotka suorastaan häntä jumaloivat.
Seuraavana päivänä se oli torstai saivat koulupojat aika lailla selkäänsä; lukkarin kiukku ei ollut vielä hälvennyt. Mutta vähitellen se hälveni, ja jo seuraavana sunnuntaina lukkari oli sama suopea ja hilpeä mies kuin ennenkin. Oli sunnuntai.