United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänestä tuntui, kuin olisi hän jostain päin kuullut ikäänkuin toisiaan vastaan pärskyvien, etäisten myrskyaaltojen tuskaista, huokaavaa kohinaa. Mereltä ei se tullut se lepäsi kirkkaana ja kiiltävänä kesäillan tyynessä mutta mistä se sitte johtui?...
Onko tämä tie oikea ja onko tarinassa yhtäkään totta, on mahdoton varmaan saada selville niin monen vuosisadan päästä. Ainoastaan se voidaan varmuudella olettaa, että jostakin sen kadun paikoilta Jesus on kulkenut sitä tuskaista matkaansa. Jo nimikin herättää omituisia tunteita kristityn sydämmessä.
Hän kiersi ehtimiseen käsivartensa poikansa kaulaan ja tahtoi lakkaamatta suudella häntä, mutta poika viimein koetti jo päästä erilleen. Se liikutti tuskaista äitiä niin, että hän viimein kovasti nyyhkyttäen alkoi lyödä hosua rakkaintansa. »Sinä kelvoton poika!» torui hän, »etkö häpeä lähteä sanomatta äidillesi jäähyväisiä?»
Koko hänen sielunsa näytti huokaavan tuskaista rukousta lävistetyn sydämen puoleen; ja minä kuulin hänen kuiskaavan: "turhaan! Pyhä Neitsyt, auta minua! kaikki on ollut turhaa. Liha ei ole enemmän kuollut minussa, kuin ensimäisenä päivänä. Tämän lapsen kasvot ja ääni liikuttavat sydäntäni enemmän, kuin kaikki sinun surusi.
Nyt huomasin, että edessäni oli murtunut, särkynyt sielu, joka useinkin on waikeampi parantaa kuin pahatkin wammat lihassa ja weressä. Minä hawaitsin että edessäni oli rikas ala tutkia pirstaantunutta ja waiwoistansa lähes jo uupunutta ihmissydäntä. "Puhukaa minulle ujostelematta kaikki surunne ja waiwanne! Se helpoittaa paljon tuskaista sydäntä.
Hyvin tiedän että nämä viisi päivää ovat olleet sinulle tuskallisin aika mitä elämä tähän asti on sinulle antanut. Mutta sille en minä ole voinut mitään, sillä tähän asti sitten silmäni särkymisen on elämäni ollut kuin unennäköä, tuskaista hourailua, josta ei ole ollut mitään tietoa mihin se päättyy.
Näissä koristuksissa ei ollut kansansadun runoutta, ei uusplatonilaisten filosofiaa, ei orfeolaisten tuskaista vertauskuvallisuutta, eipä edes Juvenaliin repaleitakaan eikä Lukianon kömpelöä verhoa, vaan ne olivat aivan alastonta ja paljasta, inhottavaa mässäystä alusta loppuun. Kauimpana eräässä nurkassa riippui pyhän kuva, edessä lamppu.
Mutta koskaan en tahtonut sitoa itseäni vakavasti; vapautta pyysi aina tämä levoton sielu. Oi, kyllä oli hauskaa siihen aikaan! Mitä toivoin, sen sainkin, n. b. tältä elämän leikiltä. Mutta kuitenkaan en tahtoisi vaihtaa kaikkeen tähän tyhjään, ohimenevään riemuun sitä levotonta, tuskaista, mutta sentään niin rikasta autuutta, jonka myöhemmät vuodet ovat minulle antaneet.»