United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun sen maksun suuruus, mitä papit ovat saavat vihkimisestä, lapsenkastamisesta ja hautaamisesta, on määräämätön, niin syntyy aina pitkiä keskusteluja ja kaupanhieromisia papin ja hänen seurakuntalaistensa välillä, ennenkuin näitä toimia tehdään. Talonpojat koettavat tinkiä palkkion niin vähäksi kuin suinkin ja pappi taas on luja puolestaan sillä se on juuri hän nyt, joka määrää.
Alussa nimittäin senjälkeen kun hän oli tottunut puoleksi täytettyyn kirkkoon ja voittanut tuskallisen pettymyksen, minkä tämä näky hänessä herätti tunsi hän myöskin, mitenkä, hänen pyrkiessään päästä tuttavalliselle kannalle seurakuntalaistensa kanssa ja saada heitä jälleen sen kirkon yhteyteen, jonka he olivat hyljänneet, uudet harrastukset hänessä heräsivät.
Hän ei ollut koskaan kylässä kutsuilla, paitsi rovasti Aurellin luona, hän ei koskaan maistanut viiniä tai polttanut tupakkaa, hän kieltäysi kaikesta, mitä vähänkään saattoi kutsua mukavuudeksi, väliin kaikkein välttämättömimmästäkin, siten hankkiakseen varoja köyhien seurakuntalaistensa auttamista varten. Vuosi kului tällä tavoin.
Vasta meidän naimisiinmenomme jälkeen minä sattumalta tapasin piispa Morehousen. Mutta kerronpa ensin tapahtumain juoksun yksityiskohdissaan. Esiintymisensä jälkeen I. P. H:n kokouksessa piispa, joka oli sovinnollinen mies, taipui läheisimpäin seurakuntalaistensa pyynnöstä lähtemään virkalomalle. Mutta siltä matkalta hän palasi entistään lujempana päätöksessään saarnata totuutta.
Hänen kokouksesta sulkemisensa polttaisi häneen seurakuntalaistensa silmissä jäljen semmoisen, että hänen oli mahdoton enää saarnata. Kaikki oli mennyttä ulkonaisetkin siteet olivat katkenneet, nuo siteet jotka olivat olleet hänen viimeisenä pelastuksen toivonaan.
Tsheremissit ja votjakit oli poliisi jo 18. vuosisadalla "käännyttänyt" ja sitten jättänyt paikallisten venäläisten pappien sielunhoidollisen toiminnan varaan. Mutta kun nämä eivät osanneet alkuasukasten kieltä, eivät he voineet huolehtia seurakuntalaistensa uskonnollisten tarpeiden tyydyttämisestä, vaan tyytyivät kirkkokymmenysten perimiseen.
Päivällinen oli mitä yksinkertaisinta laatua, vaan kaikki oli niin sirosti järjestettyä, että se näytti oikein juhla-aterialta. Syötyä tupakoitiin ukon huoneessa ja hän puheli minulle vanhoja koulukaskuja, kertoi heinänkasvusta ja vuodentulo-toiveista sekä seurakuntalaistensa köyhyydestä. Köyhyyttä todisti koko pappilakin, eikä siinä näkynyt mitään muita ylellisyyskapineita, paitsi piano.
Yhä ankarampana kaikui hänen äänensä saarnastuolista, ja yhä useampi sai papiltansa yksityisiä nuhteita. Ankaruus herätti vastustusta ja kiukkua, pantiin kova kovaa vastaan ja siten kävi Heikin ja hänen seurakuntalaistensa väli kireäksi. Ennen oli Heikki saanut osakseen kiitosta, jopa ihailuakin, nyt sai hän vastustusta ja vihaa. Omasta puolestaan ei hän kuitenkaan paljon siitä huolinut.
Molemmat olivat he, sekä Inkeri että nuori Skytte, uskaltaneet lausua epäsuotuisan arvostelun niistä saarnoista, joita hän joka sunnuntai tarjosi seurakuntalaistensa kuultaviksi ja joissa hän jumaluusopillisen vakaumuksensa innon purki ihan pohjiaan myöten.
Kymmenkunta miestä ja perheenisää oli jo suljettu tupaan odottamaan kuolemata hirsipuussa. Silloin oli Hannu Tarkkanen astunut venäläisen everstin eteen ja puhunut niin pontevasti seurakuntalaistensa puolesta, että nuo kuolemaan tuomitut armahdettiin ja saivat mennä kukin kotihinsa.