United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hetken aikaa oli kohdalla järven rannalla oleva talo ja sen saviset pellot. Siellä näytti olevan harmaata ja ikävää. Kaivonvintti kohosi metsän yli, töröttäen pilvessä jumottavaa syksyistä taivaanrantaa vasten. Lämpiävästä riihestä tupruava savu painautui maata myöten menemään.
»Johan toki ovat yläällä, loppuihan viimein tämäkin yö», ihastui Jukke ja kömpi ylös. Pani jalkaan märät, saviset kenkänsä ja työntyi kartanolle. Töhmerölle tuntui elämä. Pää oli kuin puusta, ajatuksia ei ollut ollenkaan, mieli oli kuin tervattu, suu maistui pahalle ja jäsenissä tuntui lamauttava raukeus. Ei ollut vielä nousun aika, etelää kohti oli vasta otavan sarvet.
Se rikkaus, jota laiskuri oli halveksinut ja tuhlannut, joutui ahkeran työmiehen käteen. Ainoastaan Lepailleurin pieni, viljelemätön osa oli siellä todistamassa tästä ihmetyöstä, inhimillisestä työstä, joka oli saanut nämä hiekkaiset ja saviset erämaat hedelmällisiksi ja joitten sadot tästälähin elättivät kokonaisen pienen, onnellisen kansan.
Talon isäntä istuessaan kattopäällisen kuistinsa penkillä oikasi itseään kuistin kaidetta vasten, työntäen saviset jalkansa suoriksi lattialle päin, tekeytyi kylmännäköiseksi eikä virkkanut mitään. Herra huomasi, ettei puheensa ollut isännän mieleen, eikä siihen enää jatkanut, vaan rupesi kaivamaan piipustaan poroja ja panemaan siihen täytettä.
Siinä ei auttanut muu keino kuin totteleminen. Tuon rauhallisen olennon edessä meni säpäleiksi kaikki aatteellinen isänmaallisuus, niinkuin se olisi ollut tyhjä tuulen tupa; kaikki purkautui samassa hetkessä, ja jäljellä oli käytännöllinen todellisuus: Vuorelan saviset pellot ja isän kysyvä, odottava katse.
Mitä oli kirjoitettu papyrukselle tai nahkalle, on ammoin mädännyt; ainoastaan saviset sinetit ovat säilyneet. Mutta onpa myöskin löytynyt joukko viisikulmaisia poltettuja savikappaleita tai myöskin hakattuja kiviä, joissa on kokonainen nuolenpää-kirjallisuus. Se tavallisesti kertoo kuninkaan urhotöistä. Muilta nenät ja korvat leikattiin.
»Kun kaikki olisivat niin hyviä ihmisiä kuin Tolonen», sanoi äiti. Seuraavana aamuna odotti Elsa maltitonna Mikkoa tulevaksi. Hän ei enää muista niin välittänytkään. Tuossa se tuli. Kumaraharteisena astui, vaatteet saviset. Pärevasu oli kainalossa. Jos ei se nyt katsokaan tänne... Aivan kohdalla jo oli, vaan katseli vaan eteensä maahan. Jos se on suuttunut, kun hän ei eilen sille vastannut...
Ken minusta liian laittoi, Liian laittoi, laavan laski; Tulkoon laava lapsistansa, Sekä liika saamistansa, Pojistansa miehen polku, Tyttärestä läänilautta, Miniästä mieliharmi. Sanottiin minun poloisen Sata lasta saaneheni, Tuhat tuuvitelleheni; Saakohot itse sanojat, Saakohot saviset lapset, Sisiliskoiset sikiöt, Käärmehiset kätkyläiset, Korppilintujen kokoiset, Linnun mustan mustukkaiset.
Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui eräänä päivänä suurehkon talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä tammipöydän ympärillä, ja pöydän täyttivät koko leveydeltään saviset oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. Tupakansavu, joka tissusi piipunkannen raoista ilmoille, kietoi kuumat, paloviinasta ja innostuksesta hehkuvat kasvot sinisenharmaihin pilviinsä.