United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten minä vähitellen alan huomata, kuinka yhä enemmän paljastun hänen edessään ja hän ei oikein tunnusta minua siksi, miksi olen tahtonut antaa itseäni ilmi; alan usein epäillä, että hän näkee jotakin alhaista minun olennossani, ja sentähden ei voi ihailla minua, ei pitää minua muita parempana eikä rakastaa muita enemmän; alan kiusata häntä mustasukkaisuudella ja katkeroitan sekä hänen että oman elämäni, pannen alttiiksi koko sen onnen, jota olin sekä hänelle että itselleni aikonut.
Yö oli sillävälin melkein vaihtunut päiväksi; aamun musta pimeys valmistihe synnyttämään päivän kotiväkeni nukkui heräämisen edellä käyvää sikeää unta, ja minä päätin, toivon ja riemun täyttämänä kun olin, uskaltaa uudessa olennossani makuuhuoneeseeni asti.
Sillä vaikka olin varma siitä, ettei salaisuuteni ollut kellekään tietty ja ettei kukaan voinut minusta mitään toteen näyttää, epäilin kuitenkin ihmisten vainuavan sisäistä viheliäisyyttäni eikä siis pitävän minusta. Tuntui kuin olisi sisäinen minuuteni ollut luettavana kasvonpiirteissäni, käytöstavassani ja kaikessa muussa olennossani.
Kohta tulin sydämessäni iloiseksi, minä menin portin läpitse, ketoja ja niittyjä pitkin, enkä välittänyt väsymyksestä, vaan tunsin koko olennossani, että kuorma kirposi sielustani. Kaikki ohikulkijat katselivat minuun niin iloisesti, että todella jouduin kiusaukseen tervehtiä heitä, kaikki näkyivät he olevan jostakin syystä iloiset, kaikki polttivat he sikaareja.
Mutta heti kun olin sen sanonut, tuli minun tuiki paha olla olennossani. Silmäsin nientä, jonka ohi kuljimme juuri, ja kauhistuin. Tuon niemen olin minä nähnyt joskus, mutta missä? Katsoin kartanoa niemen kärjessä. Tuossa tuvassa olin minä asunut joskus, ehkä hyvin kauan sitten, jossakin entisessä elämässäni. Aivan oikein, tuossa oli sauna, tuossa oli laituri vedenrajassa.
Näinhän sen hänen katseestaankin. Hänen lämpimästä, hehkuvasta katseestaan oi, se hurmaa minua vieläkin. Kun vaan ummistan silmäni, näen sen kohta edessäni, tunnen sen vaikutuksen koko olennossani. ALMA. Voi, sitä Viktoria! Sinun olisi pitänyt nuhdella häntä ankarasti, Sylvi. Niin, se sinun olisi pitänyt tehdä. SYLVI. Nuhdella? Siitäkö, että hän teki minut onnelliseksi?
"Minä viihdyn hyvin täällä työkansan ja köyhien keskuudessa", hän tammikuussa kirjoitti eräälle ystävälleen, "ylemmistön seurassa en koskaan ollut oikein omassa olennossani.
Olennossani tunnen niinkuin jotain varjommaista, kuin väikkyis ympärilläni ihmeellinen sumukierros. TITUS. Niin minunkin. TOMMI. Siis istutte korkuuden pilvissä kuin Jumala. ANTON. Nykyinen hetki on kuin äskönen hetki ja päinvastoin. TITUS. Niin minunki. TOMMI. Ja viisi tuntia on kuin viisi vuotta ja päinvastoin.
Kyllähän se lopuksi käy, niinkuin on ylempää määrätty.» »Niinhän se käy.» »No eipä muuta kuin hyvästi ja hyvää vointia», sanoi hän ja nykäsi ohjaksia. En ennättänyt vastata mitään. Mutta huoneeseen mentyäni tunsin olennossani ihmeellisen vavistuksen; sisimmässä sydämessäni värähteli hiljainen onnen tunne. Mutta eräänä päivänä jäiden lähdön aikaan kuoli Ala-Anttilan vanha isäntä.