United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä siis kuljin eteenpäin, märkänä ja väsyneenä, luottaen onneeni, vaan aina vain syvemmälle vajoten tässä onnettomassa suossa, kunnes aloin uskoa, että ensimmäinen yöni Ranskassa on myöskin viimeiseni, ja että viimeisen de Lavalin kohtalona oli sortua nälkään ja kylmään tälle kurjalle suolle.
"Se ei ole sinun kuvasi, joka riippuu salin seinällä eikä ne sinun vaakunoitasi, jotka riippuvat täällä. Me omistamme linnan ja maatilan, vaan de Lavalin perheen jäsenen asiana on sanoa meille, tyytyykö hän tähän."
Myttyni viskattiin jälkeeni ajatelkaa de Lavalin suvun viimeisellä jälkeläisellä ei ollut sen enempää matkakapineita kuin yksi ainoa mytty! ja kaksi merimiestä työnsi veneen laivan kylestä ja souti pitkillä vedoilla matalalle rannikolle.
"Minä tunnen sukulaisenne de Rohanin varsin hyvin", sanoi hän. "Me olimme kaksi iloista toveria siihen aikaan, kuin maailma ei ollut varsin niin vakava kuin nyt. Minä luulen, että te olette sukua kardinaali Montmorency de Lavalin kanssa, joka myöskin on minun vanha ystäväni. Minä otaksun, että te aijotte tarjoutua keisarin palvelukseen." "Minä olen tullut Englannista siinä tarkoituksessa."
Te ehkä kysytte minulta, minkä vuoksi en mennyt Etaplesiin tai Boulogneen. Minä vastaan, että siihen oli sama syy, joka minut pakotti salaa tulemaan tälle asumattomalle rannalle. De Lavalin nimi oli edelleenkin karkotettujen listalla, sillä isäni oli ollut pienen, vaan vaikuttavan joukon kuuluisa ja voimakas johtaja, joka oli kaikesta huolimatta pysynyt vanhalle hallitukselle uskollisena.
Vaan kun hän saa nähdä, että aikeensa on mahdoton, niin silloin, serkku Louis, ei hänellä ole kuin yksi keino, estääkseen de Lavalin tuloa linnaan, ja tämä keino on: laittaa niin, ettei ole ainoatakaan de Lavalia, joka voi tulla takaisin." Nämät sanat ja tuo akkunassa oleva keltainen muoto yhdessä vakuuttivat minulle, miten suuri minua uhkaava vaara oli.
Napoleon katsoi kuuluisaa ministeriään, ja minä olin lukevinani epäilystä hänen silmissään. Sitte hän kääntyi sihteerinsä puoleen. "Minä jätän herra de Lavalin teidän huostaanne, de Meneval", sanoi hän. "Minä toivon tapaavani hänen neuvostohuoneessa sitten kun olen tarkastanut tykistön." Sihteeri.
Missä on luutnantti Gérard Berchényn husaareita?" Seuralaiseni nosti käden päähineeseen. "Minä käskin teidän tuoda Grosboisin linnasta herra Louis de Lavalin." "Hän on täällä, sire." "Hyvä. Te voitte mennä." Luutnantti tervehti, pyörähti ympäri ja meni tiehensä miekan ja kannusten kilistessä, ja keisari käänsi siniset silmänsä minuun.
Tämä maa oli meitä kohdellut huonosti; se oli ansiomme palkinnut pahalla, maanpaolla ja omaisuuden riistämisellä. Vaan kaikki tämä oli unehutettu, kun minä ainoa de Lavalin jälkeläinen laskeusin polvilleni pyhälle maalle ja meriruohon väkevän hajun täyttäessäni sierameni painoin huuleni märkään hiekkaan. Suo.