United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Euergetes oli lausunut nämä viimeiset sanat äänellä, joka ukkoisen jyrinän tavoin raju-ilman äkkiä puhjetessa jymisi yhä kovemmin, syvemmin ja kiivaammin. Kun hän vihdoinkin vaikeni, Euleus sanoi: "Tätä iloa, hallitsijani, eivät kuolemattomat sinulta estä.
Kaasut syttyivät, ja Esplanadin sähkölamput pian voittivat ja hävittivät taivaalta tulevan kellankuultavan iltahohteen. Hiljaa kävellen pitkissä jonoissa, iloisena sorinana liikkuivat pääkaduilla ihmisjoukot ja pehmeästi jymisi korvaan taantuva kaupungin melu. Olli ehdotteli Kappelia, ja he menivät sinne.
Että tämä sydän hehkui nyt lämpöisempänä hänelle kuin ennen, se ei vaikuttanut mitään asiaan; tänä hetkenä oli Elli hänelle yhteiskäsite kaikesta heikosta ja turvattomasta maan päällä, joita vahvemman oikeus ja velvollisuus on suojella ja hoitaa. Tuli hämärämpi huoneessa, ukkonen jymisi vähitellen yhä kauempana, ja rajuilma oli purkanut väkivaltansa.
Kalle jäi paikoilleen polviaan pidellen nauramaan, sytytti sitten piippunsa ja kuuli vielä kaukaa, kuinka maa jymisi ja oksat katkeilivat pakenevan miehen jalkojen alla. Kerran vauhtiinsa päästyään kiiti tuo vakainen mies vihurina eteenpäin ja tuntui hänestä kuin pyssy joka hetki hänen peräänsä laukeaisi.
Kukkaissateen oli vanha Caruselli tosin itse varmuuden vuoksi ennakolta järjestänyt. Kuningas itse kurkisti esille aitiostaan ja otti osaa kättentaputuksiin. Nalle pysähtyi ja tervehti häntä. Ja jälleen jymisi koko sirkusrakennus hurjista, raivokkaista suosionosoituksista.
Tanner jymisi heidän jalkainsa alla ja ilmaan heitetyt intialaiset putosivat kappaleina maahan. Siirtolaiset olivat, näet, kaivaneet maahan alaisia käytäviä, jotka he täyttivät ruudilla, jonka intialaisten lähestyessä sytyttivät. Peloittava oli vihollisten kauhistus. Mielettöminä he pakenivat joka haaralle. Valkoihoiset pelastuivat.
Milloin viskeltiin katrillia, milloin pyörryttävää polskaa, tanssittiin melkein ilman levähdystä, ja permanto jymisi ja sen jykevät palkit taipuivat nuorten miesten korkkojen alla. Aina iloisesti valkia leimusi, aina iloisesti Mikon viulu vinkui, vinkui että katto naukui ja nokiset orret vapisivat.
»Miksikö minä näin yksinäni häärään ja tällälailla reudon?» vastasi Olavi. »Se asia nyt on sillälailla että...» Ja hän kertoi koko asian punervien honganlastujen sinkoillessa ympärilleen. »Vai niin onneksi olkoon!» vastasivat puut. Vastasivat ja kaatuilivat toinen toisensa perään, niin että tanner jymisi ja metsä raikui.
Kalle jäi paikoilleen polviaan pidellen nauramaan, sytytti sitten piippunsa ja kuuli vielä kaukaa, kuinka maa jymisi ja oksat katkeilivat pakenevan miehen jalkojen alla. Kerran vauhtiinsa päästyään kiiti tuo vakainen mies vihurina eteenpäin ja tuntui hänestä kuin pyssy joka hetkellä hänen peräänsä laukiaisi.
Kun päivällisaika joutui, lepäsi hänen ympärillään jo kokonainen hirsikaski. »No, miltäs tuntuu?» kysäsivät puut, katsellen kuinka hän takki hartioillaan söi kiireisesti kuivaa päivällistään. »Eipä hullummaltakaan hyvää minä tästä toivon!» vastasi Olavi. Taas välähteli kirves, taas ruskivat oksat ja tanner jymisi.