United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laskeva aurinko purpuroitsee taivaan kantta. Se luopi hohteensa kylään menevälle tielle, missä Liv uupuen kuljeskelee. Se hohtavi Haugenin ikkunan ohitse, vaan ei pääse sisään, ja Gunnar ei sitä huomaa. Gunnar katsoo ulos muistojen maailmaan, ja muistot hyppivät hänen ympärillänsä kuin keijukaiset. Hän ei näe tietä, mutta on tuntevinansa suota jalkojensa alla.
Gunnar on lähtenyt ja taivaan laki on ikäänkuin kirkastunut Haugenin yli. Itse Livkin, joka rakastaa isäänsä niin hartaasti, arvelee että on helpompi hengittää nyt kun hän on poissa; mutta usein istuu hän syvissä ajatuksissa yksinään ollessansa ja säpsähtää joka kerta kun oveen tartutaan. Aslak on hilpeämpi ja iloisempi kuin milloinkaan.
Mutta Liv seisoo keskellä tätä ihanuutta vanhana mieleltään, vanhana mietteiltään. Haugenin ikkunasta oli hän ikävöiden katsonut ulos, huoaten: "Oi, kun pääsisi ulos maailmaan". Nyt lähdet ulos maailmaan, Liv, ja se väsyttää sinua jo. Sinä kuuntelit liian hartaasti Aslakin satuja. Sinä lepäsit punaisessa sängyssä ja siitä tuli punertavia liekkiä, sinä lepäsit sinisessä, ja siitä tuli kylmää vettä.