United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Raju-ilman raivotessa pidettiin rippi ja lyhykäinen jumalanpalvelus, ja päällikkö jakasi joukkonsa kolmeen osastoon: yksi joukkio Sandovalin johdolla valloittaisi vihollisen tykistön, toinen, jota johti Olia, ryntäisi Narvaezin kortteriin ja kolmas Cortezin omalla johdolla pitäisi hevosväkeä pelossa ja olisi apuna missä paraiten tarvittaisiin.
Espanjalaiset olivat juuri poikkeemaisillaan uuden maailman Venetian pääkadulle, kun loistava seurue tuli heitä vastaan. Siinä oli 4,000 ylhäistä Mexikolaista, jotka kulkivat Cortezin sotajoukon ohitse, tervehtien vieraita syvällä kunnioituksella.
Espanjalaiset kirjoittajat kehuvat siinä olleen noin 80,000 miestä, lukumäärä, jonka kuitenkin ainakin osaksi heidän vilkas mielikuvituksensa lienee luonut. Mutta tässäkin miesluvun puolesta epätasaisessa taistelussa voitti Cortezin hurjapäinen joukko. Ryntäävät indiaanilaumat viskattiin takaisin sen suljetuista riveistä kuin meren aallot kalliosta. Toinen hyökkäys toisensa perästä torjuttiin.
Fernandon vaimo oli kaunis ja ylevämielinen, vaikutti häneen jalostuttavasi ja sai hänet luopumaan entisestä huikentelevaisuudesta lemmen-asioissa. Heidän varallisuutensa karttui myöskin päivä päivältä, ja muutaman vuoden perästä pidettiin Cortezia varsin varakkaana miehenä. Mutta Cortezin luonne oli kuin tulivuori.
Mutta useista kylistä, joita nyt oli Espanjalaisten tiellä, tuli Cortezin luo monta ylhäistä Mexikolaista, jotka valittivat Montezuman hirmuvaltaa ja tervehtivät Espanjalaisia pelastajina hänen ikeestään, seikka, joka tietysti suuresti elähytti valloittajien toiveita, koska eripuraisuuden syöpäläinen toisessa riitaveljessä tietysti aina on hyvä enkeli toiselle.
Mexikon hallitsijana Espanjalaisten tullessa oli nyt azteki Montezuma, julman Huitzilopochtlin harras palvelija, mutta heikko ja taika-uskoinen ruhtinas. Kun sen tähden rannikkomaaherran kuvallinen kertomus Cortezin tulosta saapui, luuli Montezuma että jo olikin Quetzalkoatl maahan tullut valtakuntaansa perimään.
Muistanemme miten tämä isänmaatansa rakastava mies ensiksi oli, ponnistaen viimeisetkin voimansa, kokenut puolustaa vapaavaltiota Espanjalaisia vastaan, miten hän, kun hänen maamiestensä kaikki toiveet olivat rauenneet, vieläkin tarjoutui sotimaan, miten hän sitten pyysi saada jäädä panttivangiksi Cortezin leiriin, takaukseksi Espanjalaisten turvallisuudesta Tlaskalassa, miten hän vihdoin, lainkuuliaisena kansalaisena, noudatti vapaavaltion neuvoskunnan käskyä ja pysyi Tlaskalan sotajoukon johtajana, kun tämä, nyt Cortezin joukkoon liittyneenä, lähti käsi kädessä sen kanssa sotaretkelle Mexikoon.
Siten täytyi hänen itse määrätä sotapäällikkönsä Quelpokokan vangittavaksi. Tämä tuotiin yhden poikansa ja useiden alipäällikköjen kanssa pääkaupunkiin, jossa kaikki nämä "kapinoitsijat" Cortezin käskystä ja voimattoman keisarin pakko-suostumuksella elävinä poltettiin Espanjalaisten kortterin ulkopuolella. Se oli näytelmää, jommoista Mexikolaiset eivät olleet sitä ennen nähneet.
Täällä tuli Mexikon keisarin maaherra Cortezin puheille ja pyysi saadaksensa tietää mitä vieraat tahtoivat. Cortez vastasi tulevansa suuren, merentakaisen hallitsijan käskystä, tuodakseen keisarille lahjoja ja kirjallista sanomaa, ja pyysi vapaata pääsyä maan pääkaupunkiin.
Cortezin kenraalikuntana oli loistava joukko nuoria aatelismiehiä: hurjan urhokas ja iloinen ritari Pedro deAlvarado, ponteva Velasquez de Leon, Hondurasin valloittaja Cristoval d'Olid, jaloluontoinen Gonzalo de Sandoval, retken historioitsija Bernal Diaz y.m. Kaksi pappiakin oli muassa.