United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suurella tottumuksellaan oli rouva Bourdieu varmaankin päässyt ensi silmäyksellä tämän asian perille: joku raskas naimaton nainen, josta herra tahtoo kunniallisella tavalla päästä erilleen. Se oli aina hyvää affääriä.
Nyt antoi Mathieu sanomalehtensä vaipua polvilleen ja vaipui synkkiin ajatuksiin: hän ei voinut saada mielestään noita naisasioita, häntä hirvitti kaikki se kauheus, joka asuskeli pimeydessä. Kuinka kauvan olikaan hän istunut siinä? Sitä hän ei tiennyt, mutta kahden naisen ääni herätti hänet mietteistään. Siinä oli rouva Bourdieu, joka saattoi Valériea ulos.
"Rouva Bourdieu antoi minulle paperilapun, johon on kirjoitettu syntymäpaikka ja päivä, jolloin hän on syntynyt. Nyt tahtoisin minä tietää hänen ristimänimensä ... minkä nimen te tahdotte antaa hänelle?" Norine ei vastannut heti. Sitten sanoi hän puoleksi tukahtuneella äänellä: "Alexandre." "Vai niin, Alexandre.
Mathieu huomasi nyt, että Valérie seisoi liikkumatta ja kuunteli innokkaasti. Hän ei kääntänyt edes päätään noihin keskustelijoihin päin, mutta hänen silmänsä loistivat kuin kuumetautisen hunnun alla. "Täällä ei teidän tarvitse nähdä mitään sellaista", huomautti työläisnainen. "Rouva Bourdieu ei tahdo saattaa itselleen ikävyyksiä." Toinen alensi äänensä.
Morange istui jo konttoorissaan työpöytänsä ääressä ja näkyi ujostuvan jo ensi kysymyksestä. "Niin, se oli eräs ystävätär, joka neuvoi vaimolleni rouva Bourdieun. Mutta minkätähden te sitä kysytte?" Hän katseli Mathieutä levottomasti, aivankuin nimi Bourdieu olisi kuin salama iskenyt hänen muitten ajatustensa joukkoon.
Kun naiset nousivat ylös ja rouva Bourdieu läksi heitä saattamaan ulos, tahtoi hän Constancen toivomuksesta sivellä rouva Angelinia hieman jäniksenkäpälällä ja sanoi: "Te olette vahvarakenteinen, rouvani, teidän olisi pitänyt voida saada vaikka tusinoittain lapsia. Te olette tosiaankin saanut odottaa liian kauvan, mutta minä olin väärässä äsken, ei koskaan pidä heittää toivoa.
Mathieun täytyi tinkiä, sillä rouva Bourdieu pyysi alussa kaksisataa frankia kuukaudessa, ja kun hän yhä piti puoliaan oli rouva suuttumaisillaan ja puhui ylpeällä äänellä, vaikka hän muuten oli hyvin hyväluontoinen. "Mitenkä tuo riittäisi? Kukaan meistä ei kokoa itselleen omaisuutta.
Vastapäätä olevassa odotussalissa, jossa oli vaaleentuneella kankaalla päällystetyt mahonkiset huonekalut, istui kaksi naista puhelemassa, ja he sanoivat hänelle, että rouva Bourdieu oli töissään. Mathieu istahti suureen nojatuoliin, otti taskustaan sanomalehden ja aikoi lukea. Mutta noitten naisten keskustelu herätti huomiota, ja hän kuunteli sitä.
Hän hymyili äidillisellä tavalla, mutta Valérie näytti itkeneen, ja hänen kasvonsa hehkuivat tuskasta ja häpeästä. "Te olette ymmärtämätön, rakas lapseni, te puhutte tyhmyyksiä, joita minä en tahdo kuulla. Menkää nyt heti kotiinne ja olkaa järkevä." Kun Valérie oli poistunut sanaakaan sanomatta, äkkäsi rouva Bourdieu Mathieun, joka oli noussut seisomaan.
Siellä vallitsi rouva Bourdieu, kahdenneljättä vuotias, kaunis tummaverinen nainen, hieman lyhyt ja paksu, mutta hänellä oli iloiset kasvot, jotka paljon edistivät hänen laitoksensa hyvää nimeä. Väitettiin kyllä, ett'ei olisi tarvinnut paljoakaan etsiä nurkista, kun jo olisi löytynyt jotakin, mutta ne olivat varmaankin kadehtijat, jotka noin puhuivat.