Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Vene, jolla heidän piti mennä Larsin pojan karjamaille, luikerteli kuin hyönteinen vihertävällä peilikirkkaalla veden pinnalla. Astuminen vuorta alas oli todellinen virvoitus kapteenille, joka oli lihava ja hengitti hyvin raskaasti ja ajatellessaan mielitointaan, kalastusta, tuli hän vielä iloisemmalle tuulelle. "Me saavumme sinne juuri parhaasen aikaan, jolloin kalat eniten nykivät", arveli hän.
Tuskin on kevään aurinko ennättänyt sulattaa kukkasen hankikammiota, kun Vilun-ihanakin on valmis päivän valoa ihantelemaan. Vaan mustasta mullasta sikii kylmässä hangessa kukkanen, yhtä hellä, kuin pilvetön taivas. Lents kiitti. Tohtori meni omaisineen vuorta alaspäin.
Me emme kuitenkaan sitä tee, sillä matka ylös vuoristoon on vasta alulla. Jos ajattelemme vuorta suureksi kirkoksi, niin olemme saapuneet vasta sen räystäälle, ja kun meidän on aikomus kiivetä ei ainoastaan harjalle, vaan sen tornin huippuunkin, niin on vielä suurin osa matkasta edessä. Odottaessani junan lähtöä »ain' ylös mäkihin» käyn Glionin kaupunkia katselemaan.
Sen tähden halusimme hartaasti Nazaret'in kukkulalla seisoessamme painaa Karmel'in kuvan mieliimme niin tarkoin kuin mahdollista. Ja vuorta katsellessamme esiintyivät raamatussa kerrotut tapahtumatkin sielun silmien eteen elävinä.
Oliko hän poikansa kironnut? Oliko umpilukkoon kironnut? Ehkei se ollutkaan Kiesuksen hallussa? Ehkä oli oma haltijansa sitä heittänyt? Panulle tuli hätä, hätä siitä, että oli lapsensa umpilukkoon loihtinut. Nyt se ei koskaan pääse siitä irti, nyt se on kaikeksi iäkseen kirottu! Vielä kerran lähti hän etsimään ja vuorta kiertämään.
Huipulle vuoren kantanut ei katse ja jyrkemp' oli rinne sen kuin viiva, mi osoittavi puolet suoraakulmaa. Väsynyt olin, siksi lausuin: »Isä, ah armas, käänny, katso, kuinka jälkees ma yksin jään, jos käy et hitaammasti!» Hän vastas: »Poikani, koe kestää tuonne!» ja viittas reunaa vähän matkan päässä, mi koko vuorta vyönä kiersi. Mua
Alas vuorta vyörymään mies voimakas sen kaasi. Vieri paasi pauhaten, jo Hiiden väki kuuli, koko vaara kumisi, sen ukkoseksi luuli. Kuului kalske kalpojen, nous jättein kansakunta. Anja-rouvan poski oli valkeampi lunta. »Menkäämme!» hän virkahti ja vienolla liikkehellä tarttui käteen kumppalin. Se ään' oli arka, hellä.
Raskaat ajopelit pyörivät nuolen nopeudella, ja kun vuorta lähemmäksi tultaessa maa oli peitetty kivillä kyllin suurilla kohottamaan pyörät ja kääntämään vaunut ylösalaisin, päästivät vaimot ja lapset, jotka niissä istuivat, läpitunkevia huutoja ja odottivat joka silmänräpäys kaatuvansa kumoon.
Niin kauan kuin yksi ainoakaan tie vuorta ylös- tai alaspäin oli tutkimatta, oli hiljainen toivo ylläpitänyt heidän rohkeuttansa; mutta kun jokainen tie nyt näytti suljetulta, kauhistui Elisabeth lähestyvää kohtaloa yhtä kovasti kuin hän siihen asti oli halveksinut vaaraa. "Tämä vuori on määrätty minun perikadokseni", sanoi hän pikemmin kuiskuttaen kuin ääneensä. "Tämä on tuleva haudaksemme".
Hänen poikansa oli suorittanut kunnialla vaikean tehtävänsä, sitä ei kukaan voinut kieltää, ja, mikä oli vielä iloisempaa, hän, Yrjö, seisoi tuossa ilmi elävänä, voimakkaana ja iloisena, valmiina vaikka vuorta murtamaan ja lähtemään uusiin vaaroihin. Yrjö ei enää muistellut seikkailuansa, hän oli silmänräpäyksen lapsia.
Päivän Sana
Muut Etsivät