Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Hän katseli tarkoin ympärilleen, josko vahti, joka käyskenteli toisella puolella huonerakennusta, häntä huomaisi. Musta villakoira, jota hän nuorasta talutti, ettei se itseään ilmaisisi, seurasi häntä levottomana, mutta tottelevaisena. Hän tuli niin lähelle, että kallisti kasvonsa akkunaruutua vasten ja kurkoitti kamariin katsoakseen.
Ennen kaikkea, älä unohda pistoolejani, jotka riippuivat seinällä vuoteeni takana. Minä en unohda mitään. v. Vielä yksi asia: ota myös villakoirasi mukaan; kuuletko, Just! Villakoira ei tänne jää. Siitä pitäköön koira itse huolen. Hm! vai oli herralla vielä tämä kallisarvoinen sormuskin? ja piti sitä taskussaan eikä sormessaan? Isäntä hyvä, me emme vielä ole niin putipuhtaat kuin miltä näyttää.
Onko emäntä sairaana?" "Juu herra rovasti, kyllä se on vähän sairaana." Rovasti, isäntä ja pappilan villakoira menivät yhdessä muonamiehen pirttiin, mutta emäntä ei ollut enää tunnoissaan, joten päästiin päivällisille syömään ja juomaan Suomen hevosrodun parantamiseksi.
Hänen mustan huntunsa hartioiden ympäri käärityn suuren huivinsa tunsivat he yhtähyvin kuin hänen nopsat, pienet jalkansa valkoisissa sukissa, joiden yli, muinoisajan tavan mukaan, mustat kengännauhat olivat ristiin kierretyt, nämät kaikki olivat yhtä hyvin tunnetut, kuin tuo viheriästä kankaasta tehty vanha pussi, joka riippui hänen käsivarrellansa, ja tuo älykäs, valkoinen villakoira, joka juoksi iäkkään emäntänsä rinnalla.
»Ymmärrätkö, isä ukko, ei mitään kitsastelua, ei mitään lumppuja... Tuo nainen tietää näet erotuksen oikean ja jäljennetyn tavaran välillä!» »Häh! Vai on hän sitä laatua», murisi vanha villakoira kuonokarvojensa takaa. »On, hän ymmärtää ne asiat yhtä hyvin kuin sinä ja minä, tiedätkös!» »Hm, mutta...»
Teekeitin hyräili; tuuli kiiti huoaten tyhjiä katuja pitkin ja sadepisarat valuivat lakkaamatta alas ikkunaruutuja myöten. Tyytyväisesti nyykytteli ijankaikkisesti hymyilevä kiinalainen mandariini päätään lasikaapissa, äkäinen pikku villakoira makasi laiskana ja tyytyväisenä pienellä tyynyllänsä.
Neiti Hilja Ojanen ja ylioppilas Knuut Grönblad olivat asuneet hänen luonaan enemmän kuin neljä vuotta ja sen vuoksi pidettiin heitä kuin perheeseen kuuluvina johon kuului, paitse itse kapteenin rouvaa, myös pikku Titti, vaaleankeltainen villakoira, yhtä pullakka ja pyöreä kuin sen emäntäkin.
Outo herrasnainen riensi keveästi ja luontevasti Heleenan luokse, sanoi pikimmältään nimensä olevan Markareeta, ja otti häntä käsivarresta kiinni, astuakseen sisälle hänen kanssaan. Tuskin oikein tietäen mitä tapahtui, seurasi Heleena häntä, kun samalla musta villakoira juoksi eteen, hyppien ja liehakoiden hämmästyneelle neidolle. Heleena kiihkeästi huudahti: "Oi Jumala!"
Päivän Sana
Muut Etsivät