Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025


Herra Vanderstraten tarkoitti hänen parastansa; sillä Emmerich Valdeck oli kerran tuleva kaiken hänen omaisuutensa perilliseksi, ja enon eläessä oli hän pidettävä aivan niinkuin oma lapsi, jos nimittäin Emmerich saattaisi voittaa herra Vanderstratenin mielisuosiota, mikä rikkaan isännän mielenlaadun suhteen, joka hallitsi talossansa kuin ruhtinas ikään, ei ollut aivan helppo asia.

Mutta, kun tämä kerran rupesi liian tuittupäiseksi, sanoi hän hymyillen: "no, eno, millä tahdot mieluummin olla piiritetty, lumella ja pakkasella, vai Maron-neekereilläkö?" Herra Vanderstraten ensin närkästyi, mutta rupesi sitten nauramaan. "Ei, poikaseni", sanoi hän, "Saksan maan talvi on minulle toki rakkaampi kuin nuo verenhimoiset, mustat metsäläiset vuoristossa.

"Sika annetaan tietysti Geldern naapurillemme takaisin ja Wamba saa persoudestansa kaksikymmentä piiskan lyöntiä," päätti herra Vanderstraten. "Tahdonpa karkoittaa siitä heittiöstä varkauden himon."

Kolmekymmentä vuotta sitten oli, näet, herra Vanderstraten, muutettuansa kolkosta kotimaastansa ja Amsterdamin rikkaasta kauppakaupungista Surinamin erämaille, sen rakennuttanut aivan sen huoneen mallin mukaan, jossa hänen esivanhempansa monet vuosikymmenet olivat asuneet ja jossa hän aina oli elänyt onnellisena ja tyytyväisenä.

Kepeän leveälierisen hatun hän oli heittänyt syrjälle ja hänen paljaat jalkansa lepäsivät neekerin helmassa, joka istui kyyryllänsä maassa, ettei isännän arat jäsenet maahan koskisi. Näin istui herra Vanderstraten, riemuiten tyynellä mielellä rikkaudestaan, jonka moninaisissa nautinnoissa hänen elämänsä kului suloisesti ja levollisesti.

Vaan herra Vanderstraten ei laskenut häntä pois, ja hänen täytyi istuutua pöydän ääreen, vaikka se oli hänelle hyvin vastenmielistä. Näytti melkein siltä, kuin herra Vanderstraten tahallaan olisi asettanut voudin ja veljensä pojan yhteen, vaikuttaaksensa sovintoa taikka ainakin lähenemistä heidän välillänsä.

"Mene Jumalan nimeen," sanoi herra Vanderstraten. "Vaikka Nikolaokin on pyytänyt ja saanut virkaluvan huomeispäiväksi, käydäkseen sukulaistensa luona Paramaribossa, en tahdo kuitenkaan estää sinua huvittelemasta. Mutta älä ole liian kauvan poissa. Hollantilainen sotaväki myöskin luopuu meistä huomen-aamuna, ja ikävähän minun on olla koko ilta yksinäni."

"Eikö mitä!" vastasi heleä ääni, jonka herra Vanderstraten kummakseen tunsi sisarensa pojan, Emmerichin, ääneksi. "Jolla on tänne asiata, astukoon Jumalan nimeen sisään, mutta tulesta pyydämme päästä vapaaksi." Paha aavistus iski voudin sydämeen ikäänkuin salama.

Vouti teki kohta lopun tästä ystävällisestä keskustelusta. Ensimäisistä sanoista, joita hän puhui, kavahti herra Vanderstraten ylös nojatuoliltaan ja katsoa tuijotti hämmästyneenä milloin orjavoutiin, milloin upsieriin. "Onko se totta, Nikolao?" kysyi hän vihdoin. "Niin totta kuin tässä seison," vastasi vouti.

"Pidä sitten salaisuutesi itse," sanoi herra Vanderstraten vähän suuttuneena. "Tule tänne, ja jos tekee mielesi juonitella vanhaa enoasi vastaan niin tee se Jumalan nimeen." Emmerich heittäytyi vanhuksen avoimeen syliin ja suuteli häntä hellästi. "Ei!" huudahti hän.

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät